Kana – kotikotkottaja vai kauppakassin kermaa?

Tuotahh… Tää blogihan on ollut tähän asti melko ”rento”. Tai siis you know, mun postaukset on olleet ennemmin sellasta höpöttelyä ja vähän kaikenlaista tietotekstiä. En sitten tiedä, mikä ajoi mut kirjoittamaan tällaisen postauksen – ehkä on välillä ihan hyväkin käsitellä vähän vaikeampia kysymyksiä 🤷🏼‍♀️ Mä en oikeasti sitten yritä syyllistää tällä ketään henkilökohtaisesti (on ihan sun oma valinta, syötkö sä vaikka kanaa vai et), mä haluan vaan saada mun mielipiteen kuulluksi ja herättää teissä ajatuksia. No okeiokei, siirrytään siis postaukseen…

 

Kana – kotikotkottaja vai kauppakassin kermaa?

Olen aiemmissa postauksissani sivuuttanut kanojen pitkää, vaiheikasta historiaa ihmisen rinnalla – oli se sinusta miten tylsää tahansa, oletan kuitenkin, että tiedät siitä edes jonkin verran. Vähintäänkin sen, ettei kana ennen ollut ruokaa – ainakaan niin laajoissa mittakaavoissa kuin nykyään. Jos kelataan vaikka sata vuotta taaksepäin, kanoja tepasteli lähes jokaisella maaseudun pihalla. Kanat olivatkin tärkeä osa maalaiselämää – ne olivat oivia munijoita, mutta pidettiinhän niitä pihoilla osittain koristuksenkin vuoksi. Mikäpä olisi parempi maalaistalon symboli kuin ylväs kukko käyskentelemässä takapihalla – ja olettehan varmaankin kuulleet tarinan myös tuuliviirikukosta?

Enää kanoja ei pihoilla juurikaan näe. Pihat ovat kaupungeissa aika ankeita – terassia, kiveystä, ehkä muutamia ruukkukasveja. Sinne mitään elukoita mahdu. Maaseutualueenkin pihat ovat tyhjentyneet niillä ennenvanhaan majailleista perinteisistä eläimistä. Miten voi sitten kuitenkin olla, että yksinomaan Suomea asuttaa 4 miljoonaa kanaa, koko maapallolla niitä on peräti 18 miljardia? Yli kaksi kertaa enemmän kuin ihmisiä, kuvitelkaa sitä.

Vastaus on arvattavissa, mutta se räjäyttää silti tajunnan. Tehotuotanto. Vain pieni prosentti kanoista EI enää elä tehotuotanto-oloissa. Ja kananlihan tuotanto vain kasvaa, kasvaa, kasvaa jatkuvasti, sillä kanahan on niin hyvää, ravitsevaa, ekologista ruokaa. On laskelmoitu, että yhden vuoden aikana kanoja syödään 9 miljardia kappaletta – siis puolet koko maapallon kannasta. Mutta ei kanta siitä sentään hupene – päinvastoin, se ainoastaan kasvaa, sillä kohonneen kysynnän ansiosta kanoja voidaan vain tuottaa entisestään ja perustaa monia uusia menestyviä tehotuotantokanaloita. Voi kuinka hyvä elinkeino se onkaan, elävien olentojen kasvattaminen ruoaksi surkeissa olosuhteissa.

Niin juuri, ne olot. Arvaattekin varmaan, ettei 18 miljardille kanaressulle ole mitenkään mahdollista tarjota niiden elintarpeita vastaavia oloja, oloja, joissa ne voisivat edes hyvänä päivänä olla onnellisia. Kanat eivät ole onnellisia häkkikanaloissa, sen voin sanoa. Sentään EU:ssa häkkikanalat on kielletty lailla ja virikehäkkikanaloidenkin kieltämistä vuoteen 2027 mennessä harkitaan (ei sillä, että nämä ”harkitaan”-tyyppiset lupaukset kovinkaan usein toteutuisivat, mutta on se ainakin jotain). En voi väittää, että virikehäkkikanaloissakaan mitkään maailman ihanteellisimmat olot vallitsisivat – 13 kanaa per neliömetri, kun yksi kana tarvitsisi voidakseen hyvin vähintään sen pari neliömetriä -, mutta ollaan Euroopassa silti melko edistyneitä kanojen oikeuksien suhteen. Mieti nyt vaikka sitä, että suurin osa kananlihasta on peräisin Kiinasta, jossa kanaloiden suhteen ei ole minkäänlaisia säädöksiä. Emme voi tietenkään tietää aivan pilkuntarkkaan, miten kanoja kyseisessä maassa kohdellaan, mutta kuvitelepa nyt vaikka kiinalaisten ihmisoikeuksia. Luuletko, että eläinten oikeudet tosiaan päihittäisivät ne?

Säälin oikeasti niitä kananpuolikkaita, jotka eivät saa koko elämänsä aikana todella elää, jotka joutuvat kärsimään kohtuuttoman surkeissa olosuhteissa ja joilta kaiken tämän jälkeen vielä katkaistaan kaula. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että jos eläin päätyy lautaselle, olisi vähintäänkin kohtuullista tarjota sille sitä ennen onnellinen elämä. Luomu-tuotanto hyvät ihmiset, vaikkei sekään asia aivan niin yksiselitteinen ole.

Vaikka kohdistankin nyt syyttävän sormeni tehotuotantokanaloihin ja niissä vallitseviin olosuhteisiin, on vastuu ja vika ihan yhtä lailla yksittäisissä ihmisissä. Eikä vain heissä, vaan koko yhteiskunnassa. Kun etsin blogit.fi-sivustolta kana-aiheisia postauksia, ensivilkauksella vastaan tulee vain yksi maatilan elämästä kertova blogi, loput ovat kaiken maailman ruoka- ja reseptiblogeja, joukossa tietenkin huomattava määrä kanareseptejä. Kun Pixabaysta etsii kuvia kanoista, törmää tuon tuosta broilerinlihakuviin. Sama homma Google-haun kanssa. Jos kaupasta etsii valmissalaattia, on lähes mahdotonta löytää vaihtoehto, joka ei sisältäisi kanaa. Ongelma on siinä, että kana yksinkertaisesti mielletään ruokana. Ja ihmiset ovat sen verran irtautuneita ruoastaan, etteivät tule kovinkaan usein kanaa mässyttäessään edes ajatelleeksi, että ai niin, tämähän on peräisin elollisesta, tuntevasta olennosta.

Ja kananlihan kulutus on vain kasvanut ja kasvanut viime vuosien kuluessa, sillä se on paljon ekologisempi vaihtoehto kuin punainen liha. Tunnen itsekin monia ihmisiä, jotka eivät syö punaista lihaa, mutta heidän jokapäiväiseen ateriaansa sisältyy kuitenkin kana. Kanaa tungetaan nykyään joka paikkaan: kastikkeisiin, hampurilaisiin, leipiin, juurikin niihin kaupan valmissalaatteihin. Onhan se ekologisempaa, sitä en voi kiistää. Ja ekologisuus on tietenkin vain hyvästä… Mutta silti, ainakaan minulle se ei ole ainoa arvo.

Miten näin on sitten päässyt käymään? Palataan nyt takaisin siihen 1900-lukuun: silloinhan kanat olivat ihan yhtä lailla koti- ja maatilan eläimiä kuin koirat ja kissat. Kaikilla oli oma tehtävänsä: kissat pyydystivät hiiriä ja rottia, koirat pitivät taloa vahdilla tunkeilijoiden varalta, kanat pyöräyttelivät munia. Kuitenkin tänä päivänä kissat ja koirat makoilevat rapsuteltavina sohvilla tai mutustelevat ruokaa tyytyväisinä kipon ääressä, kun kanat puolestaan huhkivat munia henkensä uhallakin tehokanaloissa, vailla minkäänlaista elämänhalua.

Miksi kanoja on alettu jalostamaan tuotantosuuntaan, kissoja ja koiria taas kotieläinsuuntaan? Onko kana aiemminkin ajateltu vain ruokana, eikö sillä ole ollut samanlaista arvoa kuin joillakin muilla kanssaeläjillään? Onko kyse siitä, että kanat ovat tuottaneet syötävää tuholaisten pyydystämisen sijaan? Vai onko kana aina mielletty vähän tyhmänä, sellaisena eläimenä, joka ei välitä, vaikka tulisi syödyksi? Sellaisena, jota voi pitää huonoissakin oloissa, sillä se on vain typerä lintu – lintu, joka ei edes lennä? Millaisia tekijöitä on kaiken taustalla? Missä vaiheessa ihmisistä tuli piittaamattomia kanojen suhteen, kun kuitenkin varhaisissa kulttuureissakin kanoja pidettiin pyhinä eläiminä?

Miksi ja missä vaiheessa kana on alettu mieltää ruokana kulttuurissamme?

 

22 kommenttia

  1. Omg eka! Vai oonko ees? 😂

    Mut siis, tää oli hyvä postaus, ja ku tota miettii, oikeesti aika raakaa… Kana-parat… Ite siis syön kanaa aina välil, ja pakko myöntää et mulle tulee välil huono olo ku mä mietin mitä mä syön sil hetkel…

    Ps. Voiks sä kattoo mun wattiviestin, jos sä siis ees käytät enää wattii…? xd

    Vastaa

    1. Joo, olit eka. Kiitos 🤎 Joo, mä tiedän hyvin ton tunteen, enkä oikeestaan enää tajua, miten oon joskus voinut syödä kanaa… Voi ei, anteeksi, ihan totta 😭 Mä oon kokonaan unohtanut käydä watissa, mut voin nyt käydä kyllä vastaamassa <33

      Vastaa

  2. Mä tykkään syödä enemmän kanaa kuin muuta lihaa. 😶 Sori. 😂

    Minä ajattelen tosi usein syödessäni lihaa tai kalaa (Onko kala lihaa? Ja onko kana lihaa?) että syön ennen ELOLLISTA ELÄINTÄ. Ja mulle tulee siitä paha olo. Btw en haluaisi syödä lihaa yms. mutta syön koska se on hyväääääää…..

    Jep, koirat ja kissat saa vaan chillata ja monet muut joutuu kärsimään… 😐 Kohta varmaan keksitään kasvattaa jotain marsuja ruoaksi. 😶 Kaikkea sitä ihmiset syövät jo nyt.

    Sitten mielipide postauksesta! Unohdin jo. 😂

    Hyvä, totta kai. 🧡 Historia ei niin kiinnosta minua, joten en nyt viitsi kritisoida siitä. Jotkut kohdat olivat tosin aika kiinnostavia. 😉 Sulla on selvästi oma, vahva mielipide, ja hyvä se onkin.

    Vastaa

    1. Muuten erinomainen otsikko! Mietin hetken aikaa ”kana + kerma? Whaaaaaat?”, mutta älysinhän minä sen pian. 😀

      Vastaa

      1. Kiitos vielä 💛 Mukava kuulla, että onnistuin otsikossa, sillä yritin miettiä sen mahdollisimman aiheeseen sopivaksi. Joo, se kerma saattaa olla aluksi vähän vaikea tajuta, mutta halusin käyttää siinäkin kohtaa k-kirjainta.

        Vastaa

    2. Voi kiitos Perho, tää oli ihana kommentti 💙💚 Kyllä mä ymmärrän senkin, että haluaa syödä lihaa, mutta voihan sitä sitten aina miettiä, jos vaikka vähentäisi, jos ei halua kokonaan lopettaa. Jaaa tärkeintähän on totta kai ottaa selvää, MILLAISISTA olosuhteista se liha tulee… Kyllä kana ja kalakin on muuten lihaa, mutta ei punaista lihaa, ja siksi usein ajatellaankin, ettei niiden syöminen ole niin pahasta:D

      Vastaa

  3. Tosi hyvä postaus! Oon sun blogin uusi seuraaja jos sitä mietit 😀 tää postaus sai todella ajattelemaan ja aion vähentää kanan syömistä. Onneksi meidän perhe ostaa yleensä luomukanaa 🙂 tiedän itseltänikin kavereita, jotka eivät syö lihaa mutta jostakin syystä syövät silti kanaa 😶😶 mutta tää kanablogi on hauska keksintö kiitos postauksesta! 😀

    Vastaa

    1. Kiitos! 💕 Oot sä ehkä kerran aiemminkin tänne kommentoinu, jos oikein muistan? Oikeesti tosi hyvä, jos syötte luomukanaa, koska Luomu-kanaloissa otetaan kanojen tarpeet paljon paremmin huomioon kuin missään muissa 🐓

      Vastaa

  4. Mä syön kanaa… Itse asiassa aina kun sitä on mä oon mun veljen kanssa kovimmat syömään sitä – mutta kyllä muutki syö sitä. Toisaalta meillä on kanaa tyyliin kerran 3-1kk eli ei sinänsä useasti, tavallista lihaa varmaankin joka päivä (mä en miellä kanaa ja kalaa lihaksi – ainakaa tavalliseksi lihaksi) No ei kai se nyt niin haittaa, että mä syön sitä, koska mä syön sitä niin harvoin, mutta jos mä söisin sitä esim kerran kuukaudessa mulle tulis kai joku kanojensuojelufiilis tästä postauksesta 😅
    Ja mä oon samaa mieltä tuosta kanojen kasvatuksesta ruuaksi, ei siinä oo paljoa järkeä, kanoja joutuu kasvattaa todella paljon isoon lihamäärään toisin kuin lehmiä ja possuja. Eikö ois järkevämpää pitää lehmät ja possut lihan saamiseen ja kanat munien tuottamiseen? Mun mielestä ainaki.
    Nyt kun omat mielipiteeni on esitetty mä alan puhua itse postauksesta. Se oli ihana ja jotenkin erikoinen, mielipidekirjoitus oli yllättävää lukea ♥️ Mä rakastin tässä postauksessa monia yksittäisiä kohtia ja kokonaisuutta, joten mä en osaa kuvailla tätä tekstiä 😅 Ja vielä parastahan on, että tää ei ees oo parhaimmistoasi – mun mielestä – mutta mä rakastin tätä 😂 Anyways, kirjota useemminkin mielipidetekstejä 😃

    Vastaa

    1. Joo, no hyvä, jos et syö ainakaan niin useesti. Munkaan mielestä siinä ei ole niin paljoa järkeä, että kanoja joutuu kasvattamaan niin paljon, kun yhdestä kanasta saa niin vähän lihaa. Toisaalta onhan niitä jalostettu lihaisammiksi, mutta en oikein pidä siitäkään ideasta… Ongelma on vain siinä, että kun kanan liha on niin paljon ekologisempaa, niin ihmiset haluaa nykyään syödä sitä niin paljon. Ehkä kanat voisi pitää vain munantuottajina, mutta kyllä niihin munintakanaloihinkin pitäisi saada paremmat olot, piste.

      Kiitos, ihanaa, jos pidit 💛 Mä en tosin tiedä, miellänkö mä tätä itse mielipidetekstiksi, mut joo, onhan tämä vaihtelua mun postauksille.

      Vastaa

  5. Tämä oli hyvä postaus, tosi tosi tosi tosi hyvä postaus, arvaat varmaan miksi 😂💙 Eläinten oikeudet on mullekin todella tärkeitä ja tuotantoeläinten huonot olot on aivan karmea ja todellinen asia, jonka ihmiset sivuuttaa liian usein. Niin kuin… miksi?

    Mä en ole itse kasvissyöjä, mä syön joskus kanaa (harvlin), mutta meidän perhe ei syö melkein koskaan jotain ihan pientä yksittäistä poikkeusta lukuunottamatta (tyyliin joku ravintola, jossa ei oo luomulihaa) muuta kuin oikeasti-luomu-lihaa, eli luomukanaa myös. Mä en edes saisi olla kasvissyöjä ennen kuin pystyn organisoimaan itse mun ruuat niin, että saan tarpeeksi kaikkia proteiineja tai jotain (mihin mä en vielä todellakaan pysty), enkä todennäköisesti aikuisenakaan aio olla. Se ei vaan tunnu mun tavalta vaikuttaa asioihin, vaikka ehkä pitäisikin. Mutta mä en aio syödä mitään muuta kuin luomulihaa – vaikka tuo kuulostaa ehkä jotenkin tekopyhältä, kun luomutiloillakaan ei aina ole niin hyvät oltavat, oikeiden luomutilojen, sellaisten, jotka oikeasti pitää huolta eläinten hyvinvoinnista, tukeminen ostamalla niiden eläinten lihaa, on mun mielestä tärkeä asia. Mä olen muuten aivan samaa mieltä tuosta, että ihmiset ei ymmärrä, että se liha niiden lautasella tulee ihan oikeasti siitä eläimestä, että ne syö sitä eläintä. Vähintään se pitäisi käsittää.

    Sä selitit asiat tosi hyvin tässä ja mä rakastan sitä, että se, et tää on sulle tosi tärkeä asia näkyy niin hyvin 💙

    Vastaa

    1. Paitsi että nyt äiti kertoi, että me ei syödäkään aina luomukanaa, KOSKA SITÄ EI MYYDÄ MEIDÄN LÄHIKAUPASSA, KOSKA SE ON NIIN KALLISTA ETTEI IHMISET OSTA SITÄ 🙂🙂🙂 P**kat.

      Vastaa

    2. Siis apuuuaaaaa Anni 💙💙💙💙 Et arvaa kuinka ihana kommentti tää oli💙 Sitäpä oikeesti, sitäpä. Voisi katsoa edes vähän omaa lautasta pidemmälle. Mä arvostan sitä, että sä olet ilmeisesti miettinyt ja perehtynyt tähän asiaan – niin kuin kaikkien pitäisi. Munkin mielestä on erityisen tärkeää tukea luomutiloja, koska jos sä syöt lihaa, niin herranjumala syö edes hyvissä oloissa tuotettua. Kuten sanoin postauksessa, niin sen pitäisi olla eläimen oikeus kasvaa hyvissä oltavissa, vaikka se tapettaisiin. Ja kyllä mä tajuan, ettei kaikki nyt tuosta vaan voi ryhtyä kasvissyöjiksi, eikä kaikilla ole siihen edes mahdollisuutta. En mä itsekään pystyisi olla esim. vegaani ihan vain, koska se olisi niin hemmetin vaikeaa. Mutta juuri sen takia vastuullisen lihan ostaminen onkin tärkeää, ihan oikeasti. Okei, sä tajusit kyllä.

      Kiitoskiitoskiitos vielä ihan sairaasti kommentista. Hyvä, jos tässä näkyi asian tärkeys mulle, sillä se ON tärkeä asia 💙

      Vastaa

      1. Neliömetrillä. Kolmetoista. Kanaa.

        Mä haluan tappaa jonkun.

        Vaikka sen, joka päätti, että toi on laillista.

        Vastaa

        1. OKEI JOO POSITIIVISTA ETTÄ HÄKKIKANALAT ON LAITTOMIA, mutta 13 KANAA NELIÖMETRILLÄ?

          Vastaa

  6. Jaha. Mä luulin että olin kommentoinut. Mahtava ja ihana postaus 💛 Hyvä kun otit esille näin tärkeän asian:) Love u 💛💛💛 (sori lyhyt kommentti, mutta en just nyt ehdi kirjottaan enempää)

    Vastaa

    1. Ei haittaa, kiitti joka tapauksessa ihanasta kommentista 💛🧡🤎

      Vastaa

  7. Okei, siis. Mä taisin tietää ton jo, mutta 13. Miten se on hitto vie edes mahdollista? Metri kertaa metri, ONKO NE KANAT PAKATTU PÄÄLLEKKÄIN LAATIKOIHIN? Ugh.
    Sitten itse postaus. Tää oli todella hyvä lisäys sun teksteihin, ja vaikka sä sanoit, että et miellä tätä mielipidetekstiksi, kyllä tää luokiteltaisiin sellaiseksi. Ja hyvä mielipideteksti onkin. Mä näkisin ehkä niin, ettei kanan merkityksen muuttumisessa ruoaksi ole sen kummemmin järkeä kuin muidenkaan eläinten kohdalla, mutta niin on kuitenkin käynyt. Ihmiset on ristiriitaisia ja se on aika ärsyttävää – eläinlääkäri omille lemmikeille, mutta joo, 13 kanaa/m2 on ihan ok. Ymmärrettävää sinäänsä, että lemmikit on osa perhettä, mutta silti. Ja mitäs mä täällä moralisoin, kun en itse oo millään tavalla kasvissyöjä?
    Anyways, mitä mä yritän sanoa – todella mahtava postaus, jossa on hyvin perusteltuna sun mielipide ja joka saa ihmisillä ajatukset liikkeelle. Pakko vaan myöntää, että jos mä alan nyt vähentää lihansyöntiä, se alkaa ehdottomasti punaisesta lihasta, mut aion kyllä ehdottomasti välttää virikehäkkikanaa.

    Vastaa

  8. Kiitti Oliivi <3 Mä tiedän, se on ERITTÄIN JULMAA. Ja ihmiset on hyvin ristiriitaisia ja kaksoismoraalisia niin tän kuin monen muunkin asian suhteen. IHMISKUNTA NYT ON VAAN PASKA, ETTÄ SORI. Ja okei, hyvä, jos sä vältät virikehäkkikanalaa.

    Vastaa

  9. Ilmoitan vain tänne että en ymmärrä tuota mun paskaa kommenttia aiemmin ja olen hyvin hyvin vegaani enkä ikinä koskaan milloinkaan enää laittaisi suuhuni mitään eläinperäistä ✨✨✨✨✨✨

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *