Häkkikanalat hiiteen

Moi :)) En olekaan sitten vähään aikaan tänne postaillut – kesäloma, katsokaas, sen piikkiin tämänkin voi laittaa, eikös? Joka tapauksessa tänään tulee vihdoin uusi postaus, eikä edellisen julkaisemisesta ole kulunut vielä edes kuukautta! Toivottavasti sinulla on ollut ihana kesäloma ja toivottavasti loppulomasikin on mainio – ja tietenkin, toivottavasti postaus on mieleen. Kivoja lukuhetkiä 🐦‍⬛

(En muuten tiedä, mihin kategoriaan tämä tulisi luokitella, joten auttakaa 😭)

 

Häkkikanalat hiiteen

Noniin, kuka muukin on sitä mieltä että ”virike”häkkikanalat tulisi heivata hiiteen? Toivottavasti ihan joka iikka. Ja vaikka kannattaisitkin eettisyydestä kaukana asustavaa tuotantotapaa, sen loppu häämöttää jo muutaman vuoden sisällä. Ai miten niin? Niille, jotka eivät ole vielä kuulleet: EU asettaa kiellon tuotantoeläinten häkkikasvatukseen, joka väistämättä kattaa myös virikehäkkikanalat (joiden virikkeet eivät muuten ole virikkeitä nähneetkään 🙄). Ja laajemmin, mitähän tämä sitten meinaa?

No aloitetaan nyt vaikka siitä, miten kielto sai alkunsa. Kaikki alkoi aivan tavallisesta kansalaisaloitteesta, End the Cage Age (häkkikausi historiaan) nimeltänsä. Sen allekirjoitti 1,4 miljoonaa EU-kansalaista, Suomessa noin 40 000 ihmistä. Kansalaisaloitteen puolesta syntyi myös kunnon kampanja, jossa oli mukana 170 järjestöä. Niinpä, koska aloite sai yli miljoona allekirjoitusta, se eteni käsittelyyn. Ja arvatkaapa mitä? Lopulta Euroopan parlamentista aloitteen puoltajia löytyi jopa 558, vastustajia oli vain 37. Selvä peli.

Koska häkittömän tulevaisuuden puolella selvästi seissottiin parlamentissakin, tehdään asiasta lakiesitys, jonka on tarkoitus valmistua tänä vuonna – tosin laki tulee voimaan vasta 2027, ja tämän jälkeisestä siirtymäajasta ei ole vielä tietoa. Pahimmassa tapauksessa häkkikasvatuksen loppu voi siis siintää vielä kymmenenkin vuoden päässä, mutta toivotaan, että suurin osa tuottajista lopettaa häkkikasvatuksen mahdollisimman pian. Kielto koskee siis jok’ikistä EU:n alueella häkeissä kasvatettavaa eläintä – Suomessa esimerkiksi virikehäkkikanoja, emakoita, vasikoita, kaneja ja hanhia (suurimmat vaikutukset kuitenkin emakoihin ja kanoihin). Myöskin kaikkien EU:ssa myytävien tuotteiden tulee olla tuotettu ilman eläinten pitämistä häkeissä – eli vaikkapa Kiinasta tulleita häkkikasvatettuja eläintuotteita ei saa EU-markkinoille ottaa. Hyvältä kuulostaa, vai mitä mietit? Valitettavasti yksi porsaanreikä tästäkin laista löytyy: turkistarhaus. Eipä tietenkään voinut sitä kieltää samaan syssyyn. No, onneksi Fur Free Europe -aloite on kerännyt 1,5 miljoonaa nimeä ja on paraikaa Euroopan komission käsittelyssä.

No niin, eiköhän jätetä jo lakiasiat sikseen, taidan olla ainut kiinnostunut 😂 Keskitytään nyt ennemmin siihen, miten tämä käytännön tasolla vaikuttaa suomalaiseen kananmunantuotantoon. Oletan, että tiedätte erilaiset kanalatyypit (olen kirjoittanut niistä postauksenkin, köh köh): virikehäkkikanalan, lattiakanalan, ulkokanalan ja luomukanalan. Kiellon voimaan astumisen jälkeen vain kolme jälkimmäistä ovat sallittuja, kuten tiesitkin. Mutta mikä tässä sitten hiertää? No, valitettavasti noin 59 prosenttia suomalaisista kanaloista on tällä hetkellä juurikin virikehäkkikanaloita – eli vaikutukset ovat aika laajat, yltävät yli 2 miljoonaan kanaan. Enkä väitä, etteikö olisi hyvä, että niin monien yksilöiden olot parantuvat tulevaisuudessa, se on todella hyvä – tällaiset säädökset ovat vain omiaan tuomaan haasteita tietyille ryhmille.

Tuottajat. Niinpä tietenkin, tuottajat. Heiltä kun ei moneltakaan löydy joko rahaa tai kiinnostusta panostaa eläinten hyvinvointiin, joten tällainen muutos on heille aina isku. Kun sitten pitäisi oikeasti edes vähän alkaa miettimään eettisyyttä, ei homma luistakaan enää kuin rasvattu. Ja joo, tajuan, ettei monilla yksinkertaisesti riitä varat kanaloiden muuttamiseen inhimillisempään suuntaan, mutta tätä varten EU:n pitäisikin tarjota riittäviä tukia. Silti mitä luultavimmin moni tuottaja tulee lopettamaan, mikä taustalla sitten olikaan syynä. Toivon mukaan löytävät elinkeinon, joka edistäisikin jotain.

Ja kaikella tällä kamppailulla, tuottajien uusien säädösten mukaiseen tuotantoon siirtymisellä, aktivistien lujalla taistelulla ja kanojen kärsimyksentäyteisellä elämällä, tulee hassua kyllä olemaan vain yksi vaikutus tavallisiin lähikaupan asiakkaisiin: kananmunien hinta kallistuu, laadukas nimittäin maksaa. Se on kuitenkin jotain, ehkä suurtakin. Vaikka ei välittäisi kanojen hyvinvoinnista tippaakaan, rahakysymykset kuitenkin painavat. Munia tulee ostaa tulevaisuudessa harvemmin, asettaa tarpeitaan uuteen järjestykseen. Ehkäpä etsiä kasviproteiineista jotain kananmunan tilalle? Tämä on hyvä. Tämä on erittäin hyvä. Koska kaikki osallistuvat muutokseen: niin EU, tuottajat kuin kuluttajatkin. Muutos ei jää huomaamatta.

Itse asiassa, muutos on alkanut jo. Oikeutta eläimille on perustanut menestyneen #häkitön-kampanjan, jonka myötä useat yritykset, kuten Hesburger, S-ryhmä, Fazer ja Kesko ovat sitoutuneet luopumaan häkkikananmunista, Lidl on niistä luopunut jo. Myös kuluttajat ovat heränneet, tai, ainakin raottaneet silmiään jo pikkuisen. Yhä useammat ovat valmiita valitsemaan eettisemmän halvemman sijaan, yhä useammat vähentävät kananmunien ja eläinperäisten tuotteiden kulutusta ylipäänsä, yhä useammat haluavat olla tässä kaikessa mukana, kohti parempaa, uutta normaalia. Jopa vannoutunein lihansyöjäkaverini polttaa päreensä, kun joku ostaa häkkikananmunia – ristiriitaista, kyllä, mutta eikö se kerro jo jotain?

Loppuun sanottakoon vielä, että tämä kaikki on väärin. Kaikki eläintuotanto, rääkkäys, hyväksikäyttö. Tälle pitää saada välitön loppu, mutta siinä vaiheessa emme ihan vielä taida olla, vaikka kaikkemme annamme, jotkut meistä. Kun tosiasiat ovat näin (raastavaa kylläkin), pitää tällaisista pienistä voitoista, kuten häkkikasvatuksen kieltämisestä, osata ottaa irti jotain olennaista. Niin kuin, että me välitämme. Vähintäänkin 1,4 miljoonaa eurooppalaista välittää. Ja hei, en minä sokea ole – tiedän kyllä, mihin suuntaan asiat ovat kulkemassa, vaikka todellisuus usein painaakin lyttyyn. Jossain vaiheessa tämä on ohi, jossain vaiheessa kenenkään ei enää tarvitse säikytellä ihmisiä eläintuotannon kamaluuksista blogissaan, jossain vaiheessa. Ei vielä.

 

Pientä, mitä sinä voit tehdä, on selvittää, ovatko käyttämäsi/perheesi käyttämät kananmunat virikehäkkikanaloista peräisin – ja jos ovat, vaatia niistä luopumista. Ehkä voisit(te) siirtyä vastuullisempiin kananmuniin, vaikka luomukanaloissa tuotettuihin, olisiko se liikaa? Ja jos et käytä kananmunia laisinkaan, niin isot taputukset olalle. Tässä vaiheessa, kun mitään pakollista asetusta ei vielä ole voimassa, kuluttajilla ja yrityksillä on käsissään suurin valta, sinullakin.

13 kommenttia

  1. ”Kuka muukin on sitä mieltä että ”virike”häkkikanalat tulisi heivata hiiteen?” *Heivaa kätensä sekunnin sadasosassa pystyyn*

    Ihana postaus ja sai mut toiveikkaammaksi (: Mä olen ollut pari viikkoa tässä aika huolestunut eläintentuotannosta ja mua ahdistaa ihan kamalasti. Mutta mä en voi asialle kauheasti. Mä voin tehdä vain pieniä asioita ton eteen, kuten vaikkapa tollasten virikehäkkikananmunien ostamisen lopetus (paitsi meillä ei ees osteta niitä, koska meillä on muistaakseni lattiakanalan munia ja sitten joskus luomua) (:

    Sä osaat kirjoittaa tosi asiantuntevasti ja mä tunsin hypnotisoituneeni tätä lukiessani lol:D

    Mä muuten pohdiskelin, mikä olis paras keino syödä silleen, et keho EIKÄ maapallo kärsi siitä kauheesti. Ja koska lihantuotanto on tällaista u know… Mutta sitten mietin kasvissyöntiä. Tutkin vähän kasvispohjaisten ruokien ainesosaluetteloa, ja sitä kautta mun mieleen pälkähti että vaikka kasvisruoissa ei käytetä mitään virikehäkkijuttuja (Sherlock xd), niin monet on TODELLA keinotekoisia. Niissä on runsaasti lisäaineita yms.. Elikkäs mun ”tutkimuksen” tulos oli että millään tavalla ei oikeestaan voi syödä loistavasti.:D Mutta jos haluaa syödä parhaimmalla mahdollisella tavalla maapallon ja itsensä kannalta, niin ehkä paras olisi todella tarkat muistiinpanot ja turhien lisäaineiden välttely – eli luomuruokaa, itse kerättyä ruokaa ja myöskin jotain hyvin kasvatettua lihaa.

    Okei tulipas romaani… Xd

    Vastaa

  2. Ja ehkä tää olis jotain… Sekalaisen, tietotekstin ja mielipidekirjoituksen välillä? xdxdxd

    Vastaa

    1. Huomautan, että vegaaninen ruokavalio on oikeasti hyvin terveellinen ja vegaanit elävät keskimäärin pidempään kuin seka- tai kasvissyöjät. 😀 Eli suurin osa kasvisruuasta on oikeasti terveellisempää kuin eläinperäinen ruoka, liha aiheuttaa monia terveysongelmia ja ilman mitään muutakaan eläinperäistä pärjää tosi hyvin. Mutta hyvä kun oot miettinyt ja… miksiköhän mä aloin vastaamaan, hoitakoon Fic asian loppuun :)))

      Vastaa

      1. Mä olin tulossa sanomaan samaa kuin Anni haha 😀 Kova rasva ja punainen liha on yks suurimpia ongelmia suomalaisten ruokavaliossa, ja proteiinia saa muualtakin

        Vastaa

  3. Ei tää ole propagandaa, tämä on öö faktaa. 🙂 Tarvitseekohan mun sanoa jotain, olen erittäin paljon häkkikanaloiden sekä ihan kaiken eläinten hyväksikäytön ja murhaamisen poistamisen kannalla 🙂 Postaus oli hyvä, informatiivinen (eikös se se sana ollutkin), hyvin tiivistetty ja öö hyvä oli kyllä ✨✨ Mä tahdon kirjoittaa eläinten oikeuksista AT:seen, mutkun en osaa hyvin ja sitten multa lähtee kaikki lukijat yyhyy

    Vastaa

    1. Tiedän kyllä että vegaanius on hyvä juttu, mutta se vaatii paljon huolellista työtä jos haluu valita ne ei-ällöttävän-teolliset tuotteet, joissa tuskin on mitään muuta kuin jotai hernemössöä ja lisäaineita ;D
      Mä itse olen ryhtynyt flexitaristiksi, koska en pysty olla erossa lihasta, mutta silti haluisin olla kasvispohjaisen ruokavalion kannalla ;D

      Vastaa

    2. No kyllä se oli hyvä, oikeesti, muokkaa vaan sitä loppua vähän tai sitten tee säkin tosi informatiivinen tietoteksti (joka ei tän aiheen kyseessä ollessa oikein onnistu ikinä) :)) Mutta oikeesti olisi tosi mahtavaa lukea eläinten oikeuksista AT:ssa, ja tota kyllä sulla säilyisi ainakin yksi lukija… Joten pliis kirjota mä sanoin jo sulle. Ja joo, kiitos, olet tervejärkinen ihminen kun olet noita asioita vastaan (NO MITÄ MIKSI TÄÄLTÄ EI LÖYDY MUSTARASTASEMOJIA ENÄÄ 😭)

      (Tää oli siis vastaus Annille mutta meni jotenkin oudosti)

      Vastaa

  4. Ja Perholle: Mä en ole ainakaan ikinä itse ajatellut, että vegaaniruoat olisi jotenkin keinotekoisia – varmaan ihan yhtä keinotekoista kuin mikä tahansa ruoka 😅 Mua ällöttää enemmän syödä toisten ruumiita ja mua ällöttää se tappaminen ja mua ällöttää syödä/juoda toisen lajin vauvalle tarkoitettua eritettä. Paljon enemmän kuin hernemössö. Ja on oikeesti olemassa paljon hyviä kasvipohjaisia ruokia, ja jos valmisruoat tuntuu ällöttäviltä, niin voihan niitä tehdä itse ilman jotain lisäaineita :)) Mutta hyvä juttu, että olet eläintuotannon julmuuksia vastaan ja vähennät lihankulutusta, ja uskon kyllä, että pystyisit jättämään myös lihan kokonaan pois, jos todella sitä haluat. Ja kiitos, kiva että tykkäsit postauksesta – mä itsekin mietin noita kolmea kategoriaa, mutta laitoin sekalaiseen, koska tää ihan totta on vähän random :))

    Vastaa

  5. *Nostaa myös kätensä pystyyn heti alkuun*
    Tosi mielenkiintoinen postaus, ku en tiennyt noista asioista aiemmin. 💚

    Vastaa

    1. Kiitos, hyvä että olet häkkikanaloita vastaan 🐦‍⬛🩵

      Vastaa

  6. ÄLÄ USKALLAKAAN JÄTTÄÄ LAKIASIOITA SIKSEEN. Sä voisit legit tehdä niistä oman postauksen, ne on mielenkiintoisia. Ja tää oli tosi hyvä ja joo mä unohdin jo itse postauksen sisällön kun jäin lukemaan kommentteja MUTTA HYVÄ POSTAUS OLI.

    Vastaa

  7. Aa kiva tuleeko susta juristi :DD Kiva, että oli hyvä postaus, kiitos tästä Olivia 🐦‍⬛

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *