Maatiaisten ensimmäinen sulkasato

Heii vaan kaikille! Ja oikein ihanaa joulukuuta sekä itsenäisyyspäivän lomaa, jos teillä vain sellainen suinkin on <3 Vähään aikaan ette ole saaneetkaan lueskella omien kanojemme kuulumisia, joten ehkä tänään olisi hyvä hetki kurkata vähän meidänkin kanalaan. Miten kanat oikein jakselevat sulkasadon kourissa?

Maatiaisten ensimmäinen sulkasato

Kun isäni kaveri tuli hiukan kahvittelemaan ja katselemaan maisemia meille, hän heti kanat nähtyään tokaisi, että ovatpa ne hyväkuntoisen näköisiä. Nyt, kun Susun ja Sitruksen ihka ensimmäinen sulkasato on koetellut heitä, samaa ei voi enää sanoa. Okei, kuulostaa hieman dramaattiselta, mutta eivät he tosiaankaan enää samoilta näytä.

No mikä se sulkasato sitten on? Mitä siinä oikein tapahtuu? Uskoisin kyllä, että kaikki ovat kuulleet edes jonkin verran yleisesti lintujen sulkasadoista ja ehkä erikseen kanojenkin, eli ei käsitteen ainakaan ihan uusi tuttavuus pitäisi olla. Selitetään nyt kuitenkin: sulkasadossa
kana yksinkertaisesti vaihtaa höyhenpeitteensä – pudottaa vanhat höyhenensä ja kasvattaa tilalle uusia.

Sulkasato kestää kanoilla noin kuukauden – tai siis lopussahan vain kasvatellaan höyheniä takaisin parin viikon ajan, että se vaihe taitaa syödä suurimman osan ajasta. Joka tapauksessa, sulkasato ei ole mikään aivan pieni tai nopea prosessi, vaan se vie paljolti niin aikaa kuin myöskin kanan jaksamista ja voimia. Kaiken järjen vastaisesti kanat ajattelevat sitten löytävänsä sitä jaksamista keskeltä talven pimeyttä ja kylmyyttä. Oikein mukava aika pudotella kaikki höyhenensä ja heti perään jäätyä -10˚C:n pakkaseen, eikö vain? No okei, onhan siinäkin pointtinsa, ettei poikasaikana tarvitse alkaa uusia höyheniä kasvatella, mutta silti…

Kanat eivät tavallisesti pidä sulkasatoa heti ensimmäisenä, eivätkä välttämättä vielä toisenakaan talvenaan – mikä idea siinä nyt olisi, kuluttaa vain energiaa vielä aivan käyttökelpoisten höyhenten vaihtamiseen? Sen vuoksi tämä sulkasato onkin Susun ja Sitruksen ensimmäinen – nythän on meneillään heidän kolmas talvensa, täydellinen ja korkea aika vaihtaa höyhenensä ensimmäistä kertaa. Minttu puolestaan piti ensimmäisen sulkasatonsa jo viime talvena, onhan hän sentään puoli vuotta maatiaisia vanhempi, ja en tiedä, ehkä Hy-line browneilla sulkasato sijoittuu muutenkin varhaisempaan ajankohtaan. En sinänsä olisi yllättynyt siitäkään tiedosta, ovathan Hylinet lyhyempi-ikäisiäkin.

Nyt Minttu ei kuitenkaan ole osoittanut vielä merkkejä massiivisesta sulkasadosta (kyllä, viime vuoden sulkasatoa kutsuttakoon massiiviseksi, olisittepa vain nähneet…), mutta veikkaan että hän on valinnut sille vielä maatiaisiakin fiksumman ajankohdan, nimittäin tammikuun paukkupakkaset. Ainakin hän oli viime vuonna selkeästi tullut siihen johtopäätökseen, että tammikuu on aivan loistava ajoitus vähän pudotella höyheniä. En tosin ole varma, olisiko kanalan lattiassa pikkuisen liikaakin siivottavaa, jos sieltä pitäisi kyykkiä mustien ja keltaisten sulkien lisäksi vielä ruskeitakin. Voin nimittäin kertoa, että parin edeltävän viikon aikana sulkien keräily on ollut aika yleistä puuhaa. Ehkä ihan hyväkin, että Mintun ja maatiaisten sulkasadot sijoittuvat hieman eri ajankohtiin…

Sitruksen sulkasato päätti iskeä marraskuun puolivälissä, oikeastaan juuri silloin kun ensilumi (tai valkoinen mönjä, miten sen nyt ottaa) oli satanut maahan. Sitruksella oli jo syksyllä ollut vähän sulkasadontapaista – kanalan lattialta löytyi tuohon aikaan aika paljon keltaisia sulkia, ja muistan, kun silloin ajattelimme että ehkä tämä maatiaisten sulkasato onkin pienimuotoisempaa kuin Hylineillä. Oikean sulkasadon tullessa epäilykset kuitenkin osoittautuivat vääriksi: sulkia alkoi löytymään kanalan lattialta paljon suuremmin mitoin, Sitrus pudotteli niitä alinomaa kävellessään, pyrähdellessään, kaikkialla minne hän vain suinkin meni. Ja itse kana… No, Sitrus näyttää yhä edelleen aika surkean repaleiselta.

Eroa entiseen? Oikeasti, Sitruksen pitkästä, tuuheasta pyrstöstäkin on jäljellä enää pari repaleista sulkaa!

Tätä alituista sulkienpudottelua jatkui ehkä parin viikon ajan. Sitrus näytti melko surkealta ja kaiken lisäksi hän muuttui paljon entistä aremmaksi, mikä on kai suhteellisen tyypillistä sulkasatoisille kanoille. Ei hän vieläkään anna nostaa ja saattaa pinkaista pakoon siitäkin, jos kanalan oven eteen edes menee kurkkimaan hänen puuhiaan, vaikka sulkien takaisinkasvatus on jo kovassa vauhdissa. Mutta kyllä se siitä, uskoisin. Alkuun Sitruksella tuntui olevan myös kylmä. Hän vain kyyhötti yläorrella, lämpölampun tuntumassa niin pörhöisenä, kuin harvalla sulkapeitteellä suinkin voi. Kanalan lämpötilaa kuitenkin nostettiin, eikä 17˚C:ssa sulkasatoinenkaan ole enää pelkkä jääkalikka.

Nyt Sitruksen sulat ovat kasvamassa jo hyvää vauhtia takaisin, eikä kylmäkään näin ollen tunkeudu enää yhtä helposti höyhenpeitteen läpi uunituoreitten höyhenten puskiessa esiin. Tällä hetkellä näyttää vain hieman höpsöltä, kun vähän kaikkialta Sitruksen höyhenten keskeltä tuntuu törröttävän tikkuja. Ne ovat uusia höyheniä, jotka ovat vasta vähitellen työntymässä esiin. Mutta eivätköhän ne pian siitä kasva ja Sitruskin ala näyttää järkävämmältä, ainakin toivon niin. Olen jo pohdiskellut, että kuinkakohan eheältä Sitruksen uusi höyhenpeite näyttää ja onkohan se erisävyinen kuin aiemmin. Mintun höyhenpeite nimittäin ainakin muuttui sulkasadon myötä kirjavammaksi, joten jännä nyt nähdä, käykö Sitruksen kohdalla samoiten.

Sitruksen ”sulkapiikit” eli uusia sulkia puskemassa esiin.

Susu puolestaan vasta aloitti sulkasatonsa reilu viikko sitten, ja tällä hetkellä kanalan lattia suorastaan pursuilee mustankiiltäviä höyheniä. Sulkasadon myötä Susustakin on tullut hyvin arka ja ujo, ja en nyt kiistä, etteikö hän olisi ollut sitä sulkasatoa ennenkin, mutta… Sulkia on myös lähtenyt suunnilleen saman verran kuin Sitrukselta, mutta lähtemisprosessi ei ole silti vaikuttanut yhtä radikaalilta, sillä tiedättekös mitä? Olen varmasti aiemminkin maininnut, kuinka paksu höyhenpeite Susulla on, ja tämä nyt viimeistään todistaa sen. Jos ei olisi aiemmin nähnyt Susua, ei edes välttämättä huomaisi että hän on sulkasatoinen, sillä höyheniä riittää vaikka millä mitalla pienestä putoilusta huolimattakin. No okeiokei, on Susulla sentään höyhenetön läikkä keskellä rintaa. Haluatteko nähdä?

No joo, näyttäähän se Susun rinta pikkuisen höppänältä, mutta eivät vaikutukset ole läheskään yhtä suuret kuin Sitruksella.

No, kaiken kaikkiaan ensimmäinen sulkasato on mennyt Susulla ja Sitruksella hyvin, ja mikseipä olisi mennyt, kun kyseessä ovat terveet, hyvissä oloissa elävät maatiaiskanat? Saadaanpahan pian sitten nähdä uutuudessaan kimaltavia, entistä häikäisevämpiä höyhenpeitteitä. Niin, ja Mintun sulkasatoa odotellessa…