Miten kanat hoitavat poikasiaan?

Moiks! Onkos tullut jo ikävä tietopostauksia (tulee mieleen tästä lauseesta se yksi joululaulu 😅)? Tai postauksia ylipäätään, kun edellisestä on vierähtänyt jo jonkin verran aikaa? Noh, nyt saatte tietopostauksen teille (toivottavasti) aivan uudesta aiheesta – nimittäin tipuista ja siitä, miten kanaemo hoitaa niitä. Eikö olekin suloista? Oli tai ei, tervetuloa lukemaan!

Miten kanat hoitavat poikasiaan?

Kana lähtee munasta, sen olettekin varmaan jo kuulleet. Niinpä kanaemojen täytyy kantaa vastuuta poikasistaan heti munasta alkaen. Ei kana tietenkään jokaista munimaansa munaa ala kaitsemaan, mutta luonnollisesti keväällä se alkaa kiinnittämään enemmän huomiota mahdollisiin jälkikasvunlähteisiinsä – eli haudonta saakoon alkaa. Kana kerää tyypillisesti pesään ennen haudontaa 6-12 munaa, joiden hautomisen se sitten lopulta aloittaa samanaikaisesti. Ja haudontahan rankkaa puuhaa vasta onkin – kana ei tuona aikana voi poistua juurikaan pesästä, korkeintaan ehkä kerran päivässä syömään ja juomaan. Eihän jatkuvasti kehittyviä tipunalkuja voi kovin pitkäksi aikaa yksikseen jättää.

Kanaemo huolehtii poikasistaan jo munavaiheessa, mutta vasta kuoriutuessaan tipu leimautuu kaitsijaansa. Luonnollisissa olosuhteissa leimautumisen kohde on tietenkin kanaemo, mutta saattaa tipu leimautua vaikka ihmiseenkin, jos tämä on sen kasvattanut – tosin leimautuminen ei ole tällöin välttämättä yhtä voimakasta. Joissakin tutkimuksissa on nimittäin osoitettu, että poikanen leimautuu parhaiten mahdollisimman kanamaiseen olentoon. Esimerkiksi pahvilaatikkojen ja jalkapallojen kohdalla ei ole tapahtunut järin voimakasta leimautumisefektiä. Taitavat kananpoikaset omata edes hivenen järkeä pääkopassaan.

Tipun ensimmäisenä elinpäivänä (jos siis laskenta aloitetaan kuoriutumisesta, ei munassa olosta) ei oikeastaan tapahdu mitään – sen ei silloin tarvitse vielä edes syödä ruskuaispussista saamiensa ravinteiden ansiosta. Untuvikko vain pitää ansaittua lepopäivää raskaan kuoriutumisponnistuksen jäljiltä. Ihan ymmärrettävää, jos minulta kysytään – vaikkei lepo kestäkään enää toiseen päivään asti. Toisena päivänään tipu alkaa sosialisoida sisarustensa kanssa ja muodostaa tiiviit suhteet niihin – tiiviimmät kuin ihmissisaruksien väliset siteet, luulisin. Se alkaa myös opettelemaan syömistä ja juomista, vaikka hätäpäivää ei vielä ole, sillä tipu saa ruskuaispussista vielä tässä vaiheessa yllin kyllin ravinteita.

Kolmas päivä kuluu samoissa merkeissä kuin toinenkin, mutta neljäntenä päivänä alkaa syömään ja juomaan opettelu jo turhauttaa – sellaistahan tekevät vain pikkulapset, neljän päivän ikäiset tiput taitavat jo homman. Neljäntenä päivänä tiput jättävät turvallisen kotipesänsä ja suuntaavat kohti ulkomaailmaa. Ne vasta opettelevat aivan uudenlaisen maailman lakeja ja normeja ja tuntuvat ihan ymmärrettävästi pelkäävän lähes kaikkea uutta. Onneksi emo kuitenkin opettaa, mitkä ovat todellisia uhkatekijöitä ja minkä pelkäämiseen ei kannata turhaan haaskata energiaansa. Se myös rauhoittelee hätääntyneitä poikasiaan ja antaa näiden nukkua hellien siipiensä suojissa. Ensimmäiset ulkomaailmapäivät kuluvatkin tipuilla kaiken uuden opettelemiseen ja prosessointiin – ei ihme, että lepoa tarvitaankin sitten aika paljon, noin 60 % vuorokaudesta.

Ensimmäisen viikon tai parin aikana emo alkaa opettaa tipusilleen muutakin kuin vaarojen väistämistä. Tärkein juttu on tietysti oikeanlaisen ruoan syömään opettelu. Poikaset oppivat aika lailla emoaan matkimalla, millaista ravintoa niiden kuuluisi syödä, mutta kyllä emo yrittää vähän itsekin oikaista poikasten vääristyneitä ruokakäsityksiä. Jos nämä pienet höppänät pistävät nokkaansa jotain, mikä ei oikein sisälly kanan ruokavalioon, työntää emokana kärsivällisesti poikasen nokkaan jotain enemmän ruoaksi luettavaa syötävää. Näin poikanen sitten alkaa pikkuhiljaa oppia itselleen sopivat ruoka-aineet – ei sillä, että kanojen ruokavalio nyt muutenkaan hirveän rajoittunut olisi. Kuitenkin, jos kanat eivät ole kasvaneet ihka aidon kanaemon seurassa, vaan ne on vaikka haudottu hautomakoneella, niille voi tuottaa vaikeuksia erottaa syötävä asia ei-syötävästä.

Lisäksi kanoille on tärkeää opetella lentämään kahden viikon ikään mennessä orrelle. Ensin poikaset vahvistavat siipilihaksiaan hullun lailla räpyttelemällä ja pikkuhiljaa alkavat ottamaan ensimmäisiä pyrähdyksiään oleskeluorrelle, missä niiden emokin esimerkkiä näyttäen viettää kosolti aikaa. Orrelle lehahtamaan opettelu on kanoille melko tärkeä taito – ei vain suojautumisen kannalta, vaan myös munimisen. Jos kanat eivät heti nuorella iällä saa mahdollisuutta lentää orrelle, ne eivät oikein opi käyttämään eri korkeusasteita luontevasti vaan saattavat vaikkapa putkauttaa munansa toistuvasti maahan. Jo tämän kannalta orrelle lentäminen on hyvä hallita poikasesta lähtien, mutta auttaa se toki myös myöhemmissä lentoharjoituksissa – kunnollista lentämistä kanat alkavat opettelemaan sitten kuuden viikon iässä.

Parin ensimmäisen viikon aikana poikanen on oppinut jo välttämättömimmät, mutta se pysyy emonsa hoivissa vielä kolmesta kymmeneen viikkoon. Tämäkin aika kuluu aika lailla uuden opetteluun – ruoanhankinnan sekä oikeanlaisen ravinnon löytämisen ja lentämään oppimisen jälkeen kanaemot alkavat opettaa poikasilleen sosiaalisia taitoja. Tai ei sitä nyt suoranaisesti opetukseksi voi sanoa, mutta vähän kuten ihmislapsetkin, kananpoikaset näkevät, miten emo toimii ja reagoi erilaisissa parven jäsenten välisissä sosiaalisissa kanssakäymisissä ja alkavat jäljittelemään oppimaansa toimintamallia. Lisäksi poikaset alkavat itsekin vähän tutustumaan muihin parvensa jäseniin, tai ainakin tarkkailemaan näiden elämää sivusta katsoen. Näin ne oppivat hieman tuntemaan parvensa muitakin yksilöitä, vaikka liikkuvatkin ensimmäiset viikkonsa melko tiiviissä poikueryhmittymässä emonsa johdolla.

Tämän jälkeen poikaset vieroittautuvat emostaan ja alkavat liikkumaan pääsääntöisesti omillaan. Emonsa hoivissa poikasista on kuitenkin varttunut itsevarmoja, kanojen lait tuntevia yksilöitä, jotka selviytyvät moitteetta omillaankin. Mutta voivatko tiput kasvaa sitten ilman emoaan? Vastaus: kyllä voivat, onhan niitä keinohaudottujakin tipuja kanalat pullollaan. Mutta kyllä hautomakonetiput jokseenkin poikkeavat kanaemon hautomista: ne ovat usein aggressiivisempia, pelokkaampia ja niillä saattaa olla käytöshäiriöitäkin. Kyllä se paras lopputulos syntyy vaan kanaäidin kasvattamana.