Vuosi kanojen matkassa

Moikka! Vähän aika sitten (6.2. 2023) blogini täytti tasan vuoden. Kai sitä nyt jonkinlaisella postauksella pitää juhlistaa…? Tää ei ole mikään paras, sillä ideat on tän suhteen ollut vähän lopussa ja muutenkin… No joo. Mä halusin nyt kuitenkin muistella vähän tätä vuottani bloggauksen parissa, kuinka paljon hyvää se on tuonutkaan mun elämään – uusia ystäviä, ainutlaatuisia muistoja kanojen kanssa, uutta tietoa, sohvalla vietettyjä iltoja postausta kirjoitellen, ihania kommentteja ja lukijoita. Ootte ihan parhaita 💙

 

Helmikuu 2022

Oli helmikuu, hyvin luminen sellainen. Kävimme paljon hiihtämässä, ulkona, sellaista talvitouhua. Kanat värjöttelivät pitkälti sisätiloissa, mutta kyllä hekin pariin otteeseen pääsivät jaloittelemaan auringossa helminä kimaltelevaan hankeen.

Silloin minä tosiaan aloitin. Olin kyllä miettinyt jo pitkään, että perustaisin blogin… Mutta tämän kanablogin idea tuli aivan yhtäkkisenä väläyksenä, ja silloin tiesin, että olisi aika. Kirjauduin blogaajaan, loin blogin ja hutaisin ensimmäisen postaukseni (no okei, meni siihen varmaan kaksi tuntia, vaikkei lopputulos vaikuttanutkaan ihan siltä). Laitoin blogin linkin testimatoon ja siitä kaikki sitten alkoi – ensimmäiset ihanat kommentit, sähkisten lähettelyt Linnean kanssa, bloggaajien jutteluchat, talviset kanalankuvaukset. Kaikki oli niin uutta ja ihmeellistä, tavallaan starttasi ihan uuden aikakauden elämäni saralla.

 

Maaliskuu 2022

Maaliskuu oli ikään kuin helmikuun jatketta – tai en tiedä, jotenkin muistoissani miellän nämä kaksi kuukautta aika samanlaisiksi? No, maaliskuun alussa taisi olla vielä melko lumista – eihän helmikuun paksu vaippa nyt ihan hetkessä sulanut. Mutta maaliskuun lopulla koittivat yllättäen kesäiset ilmat – oli jopa 15 ˚C lämmintä. Potpottajat pääsivät ulkotarhaansa, mutta kanoja vuosittain suuresti ärsyttävä ulkonapitokielto astui voimaan. Enpä siis voinut juuri muuta kuin tarkkailla heitä kaltereiden välistä – julmaa, todella.

Kirjoittelin niin ikään muutaman postauksen. Ne olivat (vieläkin) aika huonoja, mutta oli joukossa ainakin yksi onnistunutkin. Se oli tarinamuotoinen kirjoitelma kanojen vaiherikkaasta talvesta ja no – oikeastaan ihan pidän siitä vieläkin. Kirjoitin myös erilaisista kanaloista, mikä vähän ärsyttää, sillä tiedän, että olisin nykyään saanut aiheesta kasaan niin paljon paremman postauksen. Olisi pitänyt tajuta edes vähän säästellä aiheita… Niin, ja aloinhan maaliskuussa myös snäppäämään ihan kunnolla erään Keksin kanssa.

 

Huhtikuu 2022

Huhtikuussa oli pääsiäinen. Joo, eivät kanat vieläkään päässeet ulos, mutta sentään oli pääsiäinen. Veimme kanat tuttuun hoitopaikkaan, ja siellä he saivatkin lokoilla neljäpäiväisen loman yli, kun itse vietimme laatuaikaa serkkujemme kanssa. Heistä taisi olla mukavaa päästä vihdoinkin omasta pienestä kanalastaan edes jonnekin vähän tilavampaan – ja vaihteluhan virkistää, eikö totta? Huhtikuu oli muutenkin jotenkin aurinkoista aikaa – olin saanut juuri uusia nettituttavuuksia, pääsiäisenä oli aivan ihanaa nähdä sukulaisia, oli lämmin, elämä tuntui luistavan. Samoin kanat, he vaikuttivat onnellisilta, vaikka olivatkin pitkään olleet lukittuina.

 

Toukokuu 2022

Varoituksen sana: älkää vain sattuko lipsauttamaan kanojen kuullen halaistua sanaa toukokuusta. Tuskin haluatte terävää nokkaa niskaanne? Toukokuu on kanoille oikeasti koettelemusten aikaa. Kaikki ulkona on herännyt, muuttolinnut ovat palanneet ja aloittaneet pesäpuuhansa, kasvit alkaneet ihan kunnolla vihertää, ja mikä parasta, oja on sulanut ja kevätsateiden kuohkeuttama. MUTTA KANATPA EIVÄT VAIN PÄÄSE ULOS. He saavat katsella kaltereiden raoista luonnon heräämistä, mutta heidän täytyy vastustaa luontaisia houkutuksiaan ja olla itse yhtymättä siihen. Se on raastavaa niin kanoille kuin kanalanpitäjällekin.

Ei se viime toukokuukaan sen helpompi ollut. Ikävä oli katsella vapauteen halajavia kanoja ja blogin pitäminenkin oli tavallaan puuroutunut, ei tuntunut niin ihmeelliseltä. Motivaatio laski pariksi viikoksi, mutta sain uuden motivaatiopiikin kirjoittamalla Viidakkokanasta kesykanaksi -tietotekstin. Minusta tuntuu, että se oli ensimmäinen ns. kunnolla kirjoittamani postaus ja ikään kuin se ratkaiseva siirtymä huonoista postauksista hyviin blogissani. Ehkä parin viikon tauko tosiaan teki terää?

 

Kesäkuu 2022

En julkaissut kuin kaksi postausta. Enpä olisi oikein ehtinytkään enempää. Laskeskelin, että vietin ehkä yhteensä neljä kokonaista päivää kotona koko kuun aikana, että yritäpä siinä rauhoittua ja kirjoittaa… Alkukesästä kirjoitin legendaarisen tarinan Mintun näkökulmasta, jossa kanat pääsevät ensimmäistä kertaa kuukausiin kuopimaan ojaan (ja sehän perustuikin tositapahtumiin, kanat olivat aivan hulluina päästessään etsiskelemään maan matosia). Sitten lähdinkin jo kahdeksi viikoksi englantiin, ja palattuani ehdin olla kaiketi päivän kotona ennen Pohjanmaalle lähtöä ja siinä ajassa sitten kirjoittaa seuraavan postauksen kanan elinkaaresta. En olisi kyllä muuten kirjoittanut, mutta kun Anni vähän painosti… Ja postaus oli muutenkin aika hutaistu, mutta näytettiinpä siitä sentään pitävän.

Joo, olin koko kesäkuun matkoilla, joten arvata saattaa, ettei niin paljoa aikaa kanoille liiennyt. Onneksi englannissa ollessani sain kuitenkin säännöllisiä kanojen kuulumispäivityksiä vanhemmiltani ja Pohjanmaan reissunkin aikana kanat olivat tätini hellässä huostassa. No loppukesäkuusta sentään jäi pari päivää pelkästään kanoille, ja silloin veimmekin heitä pitkin päivää sisälle vilvoittelemaan, kun helleaallot puskivat ylitse.

 

Heinäkuu 2022

Heinäkuu oli lokoisaa aikaa – kotona makoilua, kirjojen lueskelua ja tietenkin kanoja. Oli vielä ihan sopivan vilpoinenkin. Tuntuu, että heinäkuussa tuli varmaan vietettyä eniten aikaa siivekkäiden ystävien kanssa. Koska he pääsivät vihdoin vapaasti ulos, niin tietenkin ulkoilutimme heitä joka päivä moneen otteeseen, illan auringonlaskuja myöten. Siivosimme kanalan, teimme älykkyystestejä, mitä keksimmekään. Ja tietysti myös kirjoitin. Tässä vaiheessa motivaatio blogin pitämiseen oli huipussaan, kommentteja suorastaan sateli ja kirjoittaminen tuntui ihanan vapaalta, kun oli aikaa. Heinäkuu oli yksinkertaisesti ihanaihanaihana, odotan jo kesää aivan liikaa <3

 

Elokuu 2022

Ärsyttävin kuukausi, koulut alkavat. 🙄 No hyvä on, vaikka koulut alkoivatkin ja vaikka sanoinkin, että heinäkuussa meillä oli eniten aikaa kanoille, niin nyt kun mietin, tuli kuitenkin elokuussakin puuhasteltua kanojen kanssa yllättävän paljon. Muistan varsin elävästi ainakin sen kerran, kun halusin kirjoittaa postauksen kanoille opetettavista tempuista ja yritin ainakin tunnin saada hyviä kuvia kanoista tekemässä niitä… Ja hei, kuka muistaa elokuun lämpöaallot? Minusta oli outoa, että kanoja piti viilennellä niin paljon vielä siihenkin aikaan, mutta kaipa sitten paahtavammat ja pidemmät kesät ovat yhä yleistymään päin.

 

Syyskuu 2022

Metsäretki, metsäretki. Sen muistan eläviten syyskuulta, mitä kanoihin tulee, ja onhan se varmaan kautta aikain yksi parhaista yhdessä koetuista muistoistamme. Oikeasti. Muistan edelleen Susun mustikkainnon, hiljalleen mailleen painuvan auringon, laakean kiven jolle kanat heti ensi alkuun laskimme, retken jälkeen maistelemamme nachopellin. Se oli kerrassaan ihana iltapäivä kanojen kanssa.

Silloin oli vielä kesäistä, mutta sen jälkeen alkoi syksy. Lehdet vaihtoivat väriään, kesä hiipui pois, kaikki alkoi vaikuttaa ankeammalta. Kanatkin menettivät innostuksen kuopimiseen, enkä minä ehtinyt koulukiireiltäni heitä enää niin paljon ulkoiluttamaankaan…

 

Lokakuu 2022

Ikävä myöntää, että lokakuun kohdalla muistoissani on aukko. En oikein muista tältä ajalta mitään erityistä – ainoa on Puolan matkani ja luistelujutut, mutta ne eivät oikein kanoihin liity. Oliko lokakuussa syysloma? Äsh, no joka tapauksessa, kai lokakuu oli ihan peruskauraa. Hoidettiin normaalit hommat kanojen suhteen, muttei oikein tehty mitään erityistä. Koska syksy oli jo pitkällä, niin kanatkin olivat apeampia, eivät oikein innostuneet enää ulkolustakaan, ja no – en tiedä, ei oikeasti ole mitään erityistä. Lokakuu nyt muutenkin on inhokkikuukauteni, joten ehkä sen muistelu ei niin hyvää teekään.

 

Marraskuu 2022

Jos lokakuu on inhokkikuukauteni, niin marraskuu peesaa heti kovana kakkosena. En vain tykkää siitä, miten synkkä ja lumeton se on… No, ehkä viime marraskuussa päästiin vähän paremmin virittäytymään joulufiiliksiin, kun ensilumikin jo satoi. Vaan eipä kanoja sen jälkeen enää ulkona oikein nähty. Tosin Sitrus vauhkoontui totaalisesti, kun hänet yritettiin laskea lumihangelle ja lenteli ympäri pihaa. Tästä inspiroituneena kirjoitin pienen tarinapostauksenkin, mutta nah – se ei tainnut olla yhtä innostava kuin kesällä kirjoittamani.

Mutta kyllä minä sentään jotain onnistunutta sain tässäkin kuussa kasaan – ehkäpä joku vielä muistaa Kana – kotikotkottaja vai kauppakassin kermaa? -postaukseni? Joo, se oli oikein suorasanainen mielipidekirjoitus kanojen surkeista tuotanto-oloista. Kirjoitin sitä eräänä lauantaiaamupäivänä (okei, ehkä klo 13-14 on joillekin jo iltapäivää), ja kirjoittaminen tuntui luistavan paremmin kuin pitkiin aikoihin – faktatkin oli koottu jo kauan aikaa sitten, joten saatoin antaa vain totuuden virrata. Ja kai siitä postauksesta ihan tykättiinkin – muistan ainakin muutaman aivan ihanan kommentin <3 Muistelisin myös, että Munia matkan varrelta -postaustakin oli oikein hauska kirjoittaa ja etsiskellä sekä räpsiä kuvia erilaisista munista.

 

Joulukuu 2022

Joulukuussa kanalassamme tapahtui paaaljon. Luonnollisesti myös kirjoitin näistä tapahtumista paljon. Oli sulkasatoa, oli munanjohtimentulehdusta, eläinlääkärikäyntejä, antibiootin syöttämistä ja huh-hoijakkaa. Niistä löytyy aika tarkkaakin kuvausta joulukuun postauksista.

Olihan joulukuussa tietysti myös jouluaatto, tuo kauan odotettu juhlapyhä. Ja loma, tuo kauan odotettu hengähdyshetki. Joo, okei. Vietimme joulun perinteen mukaan Pohjanmaan hellässä huomassa sukulaisten luona, joten kanat pääsivät hoitopaikkaansa. Siellä he saivat viettää jouluaattonsa koirien ja kissojen ja ties minkä liskojen seurassa, mutta ehkä se oli ihan mukavaakin. Ainakin järjestimme kotona vielä kanoille omat joulujuhlat ikään kuin hyvitykseksi muualla viettämästämme ajasta. Kyllä he tykkäsivät, ja sanotaanko nyt vaikkapa näin, että joulukuussa kanat olivat suuressa roolissa arkipäiväämme.

 

Tammikuu 2023

Ounou. Pitääkö nyt alkaa selitellä? Vastailla kysymyksiin, kuten miksi postauksia on tullut niin vähän, mikseivät ne ole enää niin laadukkaita? Anteeksi, mutta en ole saanut yksinkertaisesti niin paljoa kirjoitettua. On tapahtunut kaikenlaista ja jotenkin, äh… Motivaatio tähän blogiin ei ole entisellään. Mutta hei, julkaisinhan tammikuussa sentään kaksi tietopostausta, ja toinen niistä oli ihan onnistunut ja kiva kirjoittaakin. Eikö siinä nyt ole ihan tarpeeksi? Okeiokei, olen pahoillani, ettei postauksia ole tullut eikä välttämättä tulekaan enää niin paljoa, katsotaan nyt mihin suuntaan tämä lähtee. Sen haluan vain sanoa, että kiitos ihan superisti kaikille, jotka ovat olleet mukana tällä matkalla, tämä on ollut kaiken kaikkiaan ihana vuosi 💙