Mitä kanalaan tarvitsee?

Hejjj!! Eli tänään on vuorossa postaus, jossa esittelen, mitä tavaroita ja tiloja kanalaan tarvitsee! Samalla pääsette kurkkaamaan myös vähän sisälle meidän kanalaamme, sillä tämä postaus sisältää paljon kuvia meidän kanalastamme! Toivottavasti teitä ei muuten haittaa, että osa kuvista on hieman epätarkkoja ja olen joutunut rajaamaan näitä aika paljon. No, aloittakaa vain lukemaan!<33

 

Sisätilat

Noh, kaikki varmaan tietävät, että kanalaan tarvitsee sisätilat. Sisätilojen täytyy olla lämmitetyt, jos pidät kanoja siellä ympäri vuoden. Kanoilla olisi hyvä olla sisällä ainakin orsi, munintapesä ja jotain kuiviketta tai heinää kuovittavaksi. Kanat tykkäävät myös seurata, mitä ulkona tapahtuu, joten kanoilla olisi hyvä olla lisäksi ikkuna, josta näkee ulkomaailmaan!

 

Ulkotarha

Kanat tarvitsevat sisätilojen lisäksi totta kai myös ulkotiloja. Ulkotarhan olisi hyvä olla melko iso, etenkin jos kanat eivät pääse muuten ulkoilemaan pihalla (meillä siis pääsevät). Ulkotarhassakin pitäisi olla jotain kuovittavaa pohjalla ja orsi, sillä kanat tykkäävät katsella maailmaa ylhäältäpäin.

 

Juoma-astia

Kanoilla täytyy olla koko ajan vettä saatavilla. Kanat kuitenkin saattavat kaataa juoma-astian helposti tai kuopia veteen kuiviketta. Sen takia juoma-astian kannattaa olla hieman korkeammalla maantasosta, mutta kuitenkin kanojen nokkien ulottuvilla. Meillä se on tällä korkeudella.

 

Lamppu

Jos pidät kanoja kanalassa ympäri vuoden, (etkä vain kesäkanoja) tarvitset kanalaan totta kai lämmityksen! Ja se hoituu helposti lämpölamppujen avulla! Lämpölamppujen avulla kanalaan saadaan myös hieman valoa vuoden pimeimpään aikaan, ja sitä kuinka kauan lamppu on päällä, voi säätää itse. Meillä on kanalassa kolme eri lamppua ja pidämme niitä päällä sen mukaan, kuinka kylmä ulkona on.

 

Munintapesä

Munintapesä on kanoille erittäin tärkeä. Kanat munivat, hautovat ja lepäävät siellä. Joillakin (kuten meillä) kanat saattavat myös viettää yönsä munintapesässä. Munintapesä on yleensä melko korkealla. Pienessä harrastekanalassa munintapesiä on yleensä vain yksi, mutta suuremmissa kanaloissa niitä on enemmän, sillä pitäähän kaikkien kanojen mahtua munimaan.

 

Ruoka-astia

Meinasin jo unohtaa yhden tärkeimmistä, nimittäin ruoka-astian! Kanoilla täytyy olla koko ajan rehua saatavilla jossain, vaikka niille antaisi muutakin ruokaa. Ruoka-astian on myös hyvä olla hieman korkeammalla maantasosta ja sen pitäisi olla melko tukeva. Meillä se on tällainen ns. kaukalo.

 

Orsi

Orsi on kanoille hyvin tärkeä. Kuten jo aiemmin sanoin, kanat tykkäävät katsoa maailmaa korkealta. Jokaisessa kanalassa olisi hyvä olla vähintään yksi orsi, joka on semi korkealla. Kanat viettävät paljon aikaa orsilla istuen ja kokevat olonsa turvallisemmaksi korkeammalla. Suurimmassa osassa kanaloista kanat jopa nukkuvat orsilla.

 

 

Siinä oli suurin piirtein kaikki, mitä kanalaan tarvitsee! Vaikuttiko teistä paljolta vai vähältä? Entä miltä teidän mielestänne meidän kanalamme vaikutti? Kommentoi vain rohkeasti, arvostan jok’ikistä kommenttia!<3

 

 

 

13 kommenttia

  1. Sori Fiksu kun kommentoin nyt tänne vaikka tämä ei liity suhun.
    Ofe, jos luet tätä, niin poistitko sun blogin? Mä en enää pääse sinne tai sun chattiin. Siihen tulee vaan ’tämä palvelin ei enää ole saatavilla’. Mitä tapahtui?

    Vastaa

  2. Iiiiihan mahtavaa taas, Fiksu <3 Tästä näkee, että on panostettu, ja pidät oikeesti hyvin huolta kanoista ja niillä on teillä hyvät oltavat!! :3

    PS: Sano terkkuja Susulle, Sitrukselle, ja Mintulle <3

    Vastaa

  3. Kiitos, kiitos, kiitos!❤️🐓 Sanotaan!;)

    Vastaa

  4. Ihana postaus 🧡🧡 asiat oli kerrottu selkeästi ja ymmärrettävästi, mäkin oon saamassa kanainnostuksen…

    Vastaa

  5. Kiitos!🧡🧡 Heh, näköjään aika monet tämän blogin lukijat ovat saaneet kanainnostuksen.

    Vastaa

  6. APUAA, JA VIELÄ KYSYT!!?? Totta kai haluan!!

    Vastaa

  7. Kommentoin pian vähän enemmän tähän postaukseen, mutta nyt halusin kysyä, tahdotko linkinvaihtoon? 💙 Olisi kiva saada Kotkottavaa elämää linkinvaihtolaisiin, vähän vaihtelua tarinablogien väliin! 🙃

    Vastaa

  8. Todellakin haluan, Anni!!💙💙 Voinko lisätä jo sut?

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *