Hei taas <3 Täällä blogissahan (aivan kuten meidänkin kanalassamme) on vietetty ainakin viimeinen kuukausi sairastelulinjalla, joten miksipä emme jatkaisi sillä vielä hetken. Eli suomeksi sanottuna päätin kirjoittaa postauksen kanan terveydestä ja joistakin yleisimmistä sairauksista :))
Mistä tietää, onko kana sairas vaiko terve?
Kana on terve, kun hänellä on kaikki fyysisesti, henkisesti ja sosiaalisesti kunnossa – aivan kuten se meidän ihmistenkin kohdalla menee. Terve kana kuopsuttaa, puuhailee ja tutkiskelee maailmaa uteliaana. Terve kana myös rentoutuu, ottaa mutakylpyjä, istuskelee orrella, kököttääkin välillä. Muniikin yleensä. Terve kana on onnellinen eikä stressaantunut ja osaa nauttia elämästään. Sen huomaaminen, milloin kana on terve ja hyvinvoiva, ei ole lähelläkään rakettitiedettä.
Yleensä, kun kanan perustarpeet tyydytetään, hän voi hyvin. Kun kanalla on tarpeeksi lämmin sekä mahdollisuus orrella istuskeluun, tarpeeksi suureen liikkumatilan ja kuopimiseen. Ja tietenkin niinkin yksinkertaisiin asioihin kuin ruokaan, veteen ja lepoon. Eikä parven tärkeyttäkään pidä missään nimessä vähätellä – kanat ovat sosiaalisia parvieläimiä eivätkä voi hyvin jos joutuvat olemaan pitkän aikaa yksin. Kun ihminen viettää pitkän jakson jossain erämaan autuuden keskellä itsekseen eikä kohtaa muita oman lajinsa edustajia, hän alkaa reistailemaan enemmän tai vähemmän. Häntä kutsutaan tällöin mökkihöperöksi. Luulenpa, että kanan kohdalla kävisi samoin ja vieläpä nopeammin. On nimittäin tutkittu, että parvesta eroon joutuminen aiheuttaa kanalle voimakasta stressiä. Ja stressi vaikuttaa kanaan suoraan fyysisesti: stressaantuneen kanan valkosoluntuotanto heikkenee ja sitä myötä myös vastustuskyky. Eli joo, karkeasti voisi sanoa, että kana voi hyvin, kunhan hän saa kuluttaa aikansa hänen terveyttään ja käyttäytymistarpeitaan tukevassa ympäristössä luotettavien kavereiden kera.
Vaikka kanan kaikki fyysiset ja henkiset tarpeet toteutuisivat, saattaa sairaus siitä huolimatta toisinaan yllättää. Kun kana on sairas, hän yleensä kököttää apaattisena paikoillaan tai liikkuu vain vähän. Hän ei yleensä myöskään jaksa puhdistaa itseään, vaan höyhenpeite on sottainen ja jalat täynnä kakkaa. Tiedän, ällöttävältä kuulostaa, mutta täytyy muistaa, että kanat ovat muuten erittäin hygieenisiä lintuja – niinkin hygieenisiä että ovat vain muutaman kerran plöränneet suoraan housuilleni. Sairaana monesti myös munantuotanto lakkaa. Munantuotannosta voi oikeasti päätellä niin monenlaisia asioita – vuodenajan, kanan terveydentilan, stressaantuneisuuden, iän… Se on jotenkin aivan oma lajinsa. No joo, ja jos nyt vielä palataan aiheeseen, niin tärkeää on muistaa, että kun kana täyttää yllä mainitut sairauden tunnusmerkit, hän voi jo oikeasti todella huonosti. Kana on nimittäin saaliseläin, ja saaliseläimet yrittävät luonnollisesti peittää heikentymistään viimeiseen asti välttääkseen pedon kynsiin joutumisen.
Muutamia yleisimpiä sairauksia
Nyt kun tiedätte, mistä sairaan kanan tunnistaa, ajattelin että voisi olla – mielenkiintoista tai hyödyllistä?? – kertoa vähän tarkemmin muutamista sairauksista, jotka yleisimmin saattavat iskeä kanaan. Tämä on ihan faktatietoa, mutta toivon kyllä, ettei kukaan diagnosoisi kanaansa tällaisen pahaisen blogitekstin perusteella 😅 Tai siis, eläinlääkäri on olemassa??
No, ensinnäkin on Marekin tauti. Se on yleisin kotikanaloissa porukkaa tappava viruksen aiheuttama sairaus – siihen on kuollut jopa 27 % tutkimuksiin asti viedyistä äkillisesti kuolleista harrastekanaloiden kanoista. Marekin tauti aiheuttaa muun muassa halvaantumisia ja kasvaimia, eli ei mikään pikkujuttu, todellakaan. Kana voi esimerkiksi yhtäkkiä vain roikottaa siipeään tai jalkaansa pystymättä käyttämään sitä, kun ei halvaantunutta raajaansa enää tunne. Halvaantumista ei kuitenkaan pidä sekoittaa murtumaan – eläinlääkäri epäili Susunkin kohdalla Marekin tautia, vaikka oikeasti kyse oli murtuneesta reidestä, joten tutkimukset ovat aina paikallaan. Oikeastaan Marekin tauti ei noin vain yhtäkkiä tartu, vaan virustartunta on saatu jostakin hautomosta tai kasvattamosta jo aivan lapsena. Se saattaa pysytellä piilevänä kanassa vuosiakin ja iskeä kyntensä vasta muutenkin heikon paikan tullen – ja silloin armoa ei tunneta, kana kuolee lopulta, sillä parannuskeinoja ei ole. Mutta jollakin kieroutuneella tavalla huvittavintahan tässä on se, että Marekin tautiin on olemassa rokotus, joka annetaan tehotuotantokanoille, jotta he munisivat mahdollisimman paljon ja liikaa ilman kuolemista mihinkään muuhun kuin teurastamon viiltolaitteeseen. Valitettavasti yksittäiset kasvattajat ja pienkanalat, jotka kanoistaan oikeasti ehkä välittäisivätkin, eivät sitten rokotteita käytännössä saa.
Vaan löytyy tehotuotantokanaloistakin omat tuhopesäkkeensä. Munanjohtimentulehdus on ehkä niistä yleisin – ja tämän blogin aktiivisille lukijoille mitä luultavimmin myös tutuin kanojen sairaus, Minttu kun siitä tehorotuisena kanana on aivan liiakseen joutunut kärsimään. Munanjohtimentulehdukseen sairastuneen kanan tunnistaa melko helposti, sillä hän ei aivan ensiksikään muni. Lisäksi hän on apaattinen ja väsynyt, ja peräaukosta valuu ikään kuin keltaista limaa tai vaahtoa. Munanjohtimentulehdusta löytyy kahta eri tyyppiä: akuuttia, johon kana kuolee yhdessä yössä, ja kroonista, joka voi kestää pidemmän aikaa, mutta joka sitten kuitenkin tappaa ilman lääkitystä – ja vaikka tehokanaloissa rokotetaankin, niin eihän yksittäisten kanojen lääkitseminen nyt herranjestas ole tehokasta.
Koska olen puhunut tässä pitkälti tehokanoista, varmaan ymmärsittekin, että munanjohtimentulehdus on yksinomaan mahdollisimman tuottavaksi ja hyödyttäväksi jalostamisen aiheuttama sairaus, niin surullista kuin se onkin. Munanjohtimentulehdus iskee moniin tuotantokanoihin ja jättää jälkeensä äkillisesti, kivuliaasti menehtyneiden munintakanojen helvetillisen vanan. Tai no, numeroita numeroiden peräänhän ne yksilöt vain ihmisille ovat. Joka tapauksessa kuolisivat.
Nyt olemme käsitelleet sekä viruksen (Marekin tauti) että bakteerin (munanjohtimentulehdus) aiheuttamia sairauksia, mutta entäpä sitten loiset? Keuhkomadot, kanatäit, kanapunkit sekä tietenkin syyhypunkit, jotka saavat aikaan kalkkijalkaa. Kalkkijalka on itse asiassa yksi yleisimmistä loisen aiheuttamista pienkanaloita vaivaavista sairauksista. Syyhypunkki porautuu melko syvällekin kanan jalkaan ja saa sieltä käsin ihon pintakerroksen muuttumaan hilseileväksi, huonokuntoiseksi ja paksuuntuneeksi. Myös heltassa voi olla nähtävissä samankaltaisia oireita. Hoitamattomana ja pitkittyneenä kalkkijalka voi jopa aiheuttaa ontumista ja varpaiden menetystä sekä vaurioittaa kynsien kasvua. Onneksi kalkkijalkaa ei juurikaan esiinny kanalan hygienian ollessa hyvä ja sitä voi hoitaa parafiiniöljyllä ja eläinlääkärin määräämällä loistorjunta-aineella. Kyse ei siis ole aivan yhtä vakavasta ongelmasta kuin Marekin tauti tai munanjohtimentulehdus – tai siis, katkenneet varpaatkin ovat kai pieni hinta kuoleman rinnalla?
No joo, ehkä siinä olikin jo yhdelle erää aivan tarpeeksi sairauksista. Lupaan, ensi kerralla jotakin positiivisempaa. Tuota, joo, kommentoi ihmeessä ja kysy jos on kysyttävää :))
Saippuapullo
Kiva ja mielenkiintoinen postaus, kommaaminen kesti vaan kuukauden verran 😂 Ja hei, toi munantuotanto juttu vaikutti kiinnostavalta, niin siinäkin tulisi varmaan hyvä postaus, ainakin jos sä kirjoitat sen. 🙂 Hui, markkinointi tauti kuulostaa kauhealta, onneksi Susu ei saanut sitä! 🤯 kiitos postauksesta, tää on mun lempi blogi 🐓❤️
Saippuapullo
Markkinointi…. tarkoitin marekin tauti 😁
Fiksutyyppi
Mä olen kirjoittanut munantuotannosta jotain, ainakin häkkikanaloista. Voisin kyllä ehkä kirjoittaa muistakin kanaloista tarkemmin. Kiitos, ihanan piristävä kommentti ❤️ Eikä mitään väliä, jos tuleekin vähän myöhässä – itsehän en kröh kröh vastannut sun toiseen kommenttiin kuukautta myöhässä 😅