Kanalamme talvi

Heipsan ihmiset! Kevät on vihdoin koittanut, eikö ole teistäkin mahtavaa? Ainakin täällä Etelä-Suomessa on jo yli 15˚C lämmintä! Kevään kunniaksi päätinkin nyt tehdä postauksen meidän kanalamme talvesta! Tiedän, kuulostaa järkevältä. Mutta jos haluat kuulla, mitä kaikkea meidän kanoillemme on sattunut ja tapahtunut tämän talven aikana, tämä postaus on juuri sinulle!

Eräänä marraskuisena aamuna koitti talvi. Lunta tuprutti ulkona, ja kanat katselivat haikeana ikkunastaan ulos. He tiesivät, etteivät pääsisi kirmaamaan puiston vehreällä nurmella koko pitkän talven aikana. Onneksi heille oli kuitenkin rakennettu kesän aikana uusi kanala, jossa oli paljon enemmän tilaa ja paremmat oltavat kuin heidän edellisessä kanalassaan. Jos olette seurailleet tätä blogia, tiedättekin varmaan jo, millainen se on.

Marraskuu kului rattoisasti ja vaihtuikin jo joulukuuhun, jolloin talvi iski oikein toden teolla. Kanat alkoivat olla jo hieman tympääntyneitä sisäelämäänsä, olivathan he viettäneet sitä jo kaksi kuukautta. Talven purevat pakkaset olivat iskeneet niin yllättäen, etteivät kanat olleet varmaankaan olettaneet joutuvansa jo marraskuussa sisätiloihin.

Pian kanojen tympäännys vaihtui kuitenkin riemuun, kun he pääsivät hoitopaikkaan. Olimme lähdössä joulunviettoon Pohjanmaalle, emmekä tienneet, mitä kanoille voisi tehdä. Ketään sopivaa hoitajaa ei löytynyt, eikä kanoja nyt kuuden tunnin junamatkallekaan voinut ottaa mukaan. Äitini yritti tuskaisasti soitella kaikkialle ja taikoa kanoille vielä jostain viime hetken hoitopaikan.

Olimme jo luopua toivosta, kunnes erään eläinhoitolan pitäjä laittoi äidillemme Facebook-viestiä, jossa kertoi kanojemme tulon sopivan heille mainiosti. Jes! Suunnilleen kiljuin riemusta, kun kuulin ilouutiset. Ja niin kiljuivat kanatkin, kun pääsivät hoitopaikkaansa. Ja ennen kuin kyseenalaistat, niin kyllä, kanat osaavat kiljua. Hoitopaikassa oli koppi, jossa oli varmaan 8 neliötä tilaa vain ja ainoastaan kanoille, haketta kuovittavaksi, munintapesä, ikkuna – kaikkea, mitä kana vain tarvitsee. Sinne he jäivätkin ilomielin muutamaksi päiväksi ja viihtyivät oikein hyvin.

Pian joulun jälkeen koitti uusivuosi, jota juhlittiinkin sitten ihan meillä kotona. Kanat viettivät yön sisällä, suojassa paukkeelta, ja tarkkailimme heitä jatkuvasti. Mutta aamulla jokin tuntui olevan vinksallaan. Pikkukanat olivat tavalliseen tapaansa vilkkaalla tuulella, mutta Mintun käytös herätti huomiota. Hän vaikutti tavallista väsyneemmältä eikä oikein syönyt tai juonut.

Puolen päivän aikaan veimme pikkukanat omaan kanalaansa, mutta jätimme Mintun sisälle tarkkailtavaksi. Meillä oli sisällä kaninhäkki, jossa kanat olivat viettäneet yönsä. Siellä Minttu sitten kulutti päivänsä, ja kun hänen olonsa ei alkanut vaikuttaa paremmalta, soitimme iltapäivällä eläinlääkäriin ja saimmekin ajan jo samalle illalle.

Eläinlääkärissä selvisi, että Mintulla oli munanjohtimentulehdus, tyypillinen sairaus munintakanoille, kuten juurikin hylineille. Minttu sai kahden viikon antibioottikuurin ja vietti muutaman päivän sisällä keräämässä voimiaan. Kun hän alkoi vaikuttaa terhakkaammalta, palautimme hänet muiden kanojemme luo kanalaan. Jatkoimme kuitenkin antibioottikuurin vielä tämän jälkeen loppuun asti.

Parissa viikossa Minttu oli taas täysissä voimissaan ja terveenä. Oli aika viettää kanojen syntymäpäiviä; Minttu täyttäisi 2 vuotta ja Susu ja Sitrus 1,5 vuotta. Otimme kanat sisälle kotiimme tunniksi, hemmottelimme heitä ja annoimme heille herkkuja. He nauttivat paljon syntymäpäivistään ja pettyivätkin pahan kerran, kun patistimme heidät tunnin jälkeen takaisin kanalaansa.

Tammikuussa Mintulla alkoi myös sulkasato. Mintulla oli ollut sulkasato myös edellisenä vuonna, mutta ei läheskään yhtä iso kuin nyt. Minttu tiputti suunnilleen puolet höyhenistään ja hänellä oli paljon kaljuja laikkuja. Kun Minttu edes käveli, häneltä pöllysi irti monta höyhentä. Häntä myös kutitti jatkuvasti ja hänellä oli kylmä, jonka vuoksi yritimmekin pitää kanalan lämpötilan mahdollisimman korkealla.

Tältä Minttu näytti, kun häneltä pöllysi sulkia.

Vähitellen Mintulle alkoi kasvaa uusia sulkia, eikä hän näyttänyt enää niin kaljulta. Sulkasato kesti kaiken kaikkiaan noin kuukauden ennen kuin Minttu oli saanut uuden höyhenpeitteensä kokonaan kasvatettua, joka oli ihanan pehmeä ja hyvinvoiva. Jos olet koskaan silittänyt kanaa, tiedät, että kanan höyhenpeite on niin pehmeä, että tekisi mieli vain painaa päänsä sitä vasten ja nukahtaa. No, Mintun höyhenpeite oli vielä tätäkin tuplasti pehmeämpi ja ihanampi.

Aika vierähti eteenpäin, ja pian koitti helmikuu – jolloin tämä kanabloginikin sai alkunsa – ja sitten maaliskuu. Ja arvaattekin jo varmaan, mitä maaliskuussa tapahtui: koitti kevät! Kanat alkoivat munimaan talven tauon jälkeen ja pääsivät vihdoin myös ulkotarhaansa. Tänään kanat ovat kuluttaneet suunnilleen koko päivän ulkotarhassaan, ja Susu on käynyt jopa puistossa lenkillä, vaikka siellä nyt vielä lunta maassa onkin.

Kaiken kaikkiaan, kanoilla on ollut aivan mahtava talvi, ja vielä mahtavampi kevät on tuloillaan! Saa nähdä, mitä kaikkea kevät tuo kanalaamme tullessaan!

Mitä tykkäsit? Toivottavasti ei haitannut, että tää loppui vähän töksähtäen, mutta helmikuusta ei oikein ollut enää mitään kerrottavaa.:D