Broileri – kuinka se päätyy kauppoihimme?

Heippis! Tiedetään, tiedetään, tässä on ollut pienehkö (lue: aika pitkäkin) tauko, mutta nyt olen takaisin entistä eheämpänä. Postauksia siis tulee ropisemaan ikkunoista ja ovista sisään! Okei, okei, en lupaa mitään, mutta yritän nyt vähäsen aktivoitua.

Postaukseen: se kertoo siis suomalaisesta broilerintuotannosta. Halusin tuoda esille nimenomaan suomalaisen näkökulman, sillä minusta kaikkien olisi hyvä tietää, mistä broileri juuri meidän kauppojemme hyllyille ilmestyy. Postaus saattaa olla osin aika raakakin, mutta se on totisinta totta. Henkilökohtaisesti minulle on aina tärkeää tietää totuus, oli se miten julma tahansa, sillä asioita on hieman vaikea edistää tietämättä niistä kovinkaan paljoa. Jokainen toki itse tietää, kuinka herkkä on tällaiselle materiaalille ja paljonko näistä eläintuotannon epämiellyttävämmistä puolista haluaa lukea. Ja ehkä olisi vielä hyvä huomauttaa, että postauksessa käsitellään lähinnä tavallista broilerintuotantoa – luomubroilerit ovat sitten asia erikseen, heillä olot ovat hieman paremmat.

Olen myös päättänyt vaihtaa blogissani erään tyylillisen seikan. Ehkä tarkimmat lukijat ovatkin huomanneet, että olen käyttänyt meidän lemmikkikanoistamme pronominia hän, mutta aika lailla kaikista muista eläimistä se. Olen tehnyt aiemmin tämän tietoisen valinnan, sillä ajattelin, että olisi yksinkertaisesti liian outoa kutsua kaikkia eläimiä hän-pronominilla, kun yleisesti käytössä on se. Tajusin kuitenkin vähän aikaa sitten, ettei tällainen malli oikein menettele – en halua luoda kuvaa että meidän lemmikkimme olisivat sukulaisiaan arvokkaampia, aivan kuten ei ihminenkään ole. Tämä on siis ensimmäinen postaus, jossa kutsun broilereitakin pronominilla hän – olisi tietenkin mukavaa, jos kommentoisit alas, vaikuttiko tämä tyylillinen seikka lukukokemukseesi ja miten.

Joo, anteeksi pitkät alkuhöpöttelyt, oli vain paljon sanottavaa. :))

Jalostuksen unelmatuotos

Ennen kuin alan luennoimaan varsinaisesta broilerintuotannosta, olisi ehkä kiinnostavaa kuulla, millaisia nämä ”broilerit” oikeastaan ovat. Miten broileri poikkeaa kanasta. Vastaus on yksinkertainen: broileri on hyvin pitkälle jalostettu. Ja millaisin perustein? Broileri on jalostettu tuottamaan. Mahdollisimman. Paljon. Se on ihmisen jalostama, jalostettu tyydyttämään ihmisen tarpeet. Kuka yllättyi, ettei broilereiden omaa terveyttä ole kyseisessä prosessissa muistettu ottaa huomioon? Kun luomakunnan valtiashan tässä menee edellä.

Jalostuksessa on keskitytty erityisesti broilerin lihaisuuteen. Mitä enemmän maukasta lihaa saa yhdestä kanasta, sen parempi, sen halvempaa. Yhden broilerin lihamassan paino onkin saatu 60 vuodessa nousemaan 700-900 grammasta jopa 1350-1900 grammaan. Samalla kasvatusaika on pienentynyt noin puoleen entisestä – tehokasta työtä jalostajilta, eikö totta? Varjopuolena tulee vain se, että broilereilla esiintyy useita sairauksia, kuten sydänvikoja ja vesipöhöä. Jalostettujen broilereiden on lihamassansa vuoksi myöskin hankalaa liikkua – liikkuminen on muuten yksi kanan perustarpeista, joka on broilereiden kohdalla sekin sivuutettu. Raajarikkojakin esiintyy paljon ja ties sun mitä muuta. Sen vain sanon, että terveiksi jalostettuja broilereita ei villeimmissäkään myyntipuheissa pitäisi kutsua.

Eettiset olot tiloilla?

Pliis. Älä naurata. Broileritilat ovat eettisyyden vastakohta. Katsopa nyt vaikka tuota kuvaakin – vaikuttavatko siinä kyhjöttävät nuorikot mielestäsi tyytyväisiltä elämäänsä? Niinpä. Broilerit tuodaan tiloille muutaman tunnin ikäisinä pikku tipuina suoraan hautomoista, he eivät siis saa koko lyhyen elämänsä aikana nähdä emoaan, kun luonnossa he kasvaisivat jopa kymmenviikkoiseen asti emonsa huostassa. Tiput saattavatkin leimautua kasvattajaansa ja seurata tätä paikasta toiseen.

Tiloilla ei ole orsia, ei minkäännäköisiä virikkeitä. Vain samaa maksimaalisen kasvun turvaavaa rehua aamusta iltaan. Aluksi sentään tilaa riittää, kun tiput ovat vasta pieniä untuvikkoja. Tipujen kasvaessa paikat muuttuvat kuitenkin ahtaammiksi päivä päivältä, liikkumisesta tulee yhä vaikeampaa. Tilanne on vielä huonompi kuin munintakanaloissa: siinä missä munintakanalassa yhdellä neliömetrillä on korkeintaan 13 kanaa, voi heitä broilerikanalassa olla jopa 20 – siis aivan älyttömästi. Eikä yllä mainitsemiltani sairauksilta vältytä. Tiloilla sairaat kanat saattavat kitua kivuissaan pitkäänkin, ennen kuin hoitaja löytää heidät ja tappaa vääntämällä niskan poikki. Yli miljoona kanaa kuolee vuosittain jo ennen teuraaksi menemistä, loput saavat elää hieman yli kuukauden ikään, kunnes he ovat tarpeeksi lihaisia ja mehukkaita teurastettaviksi.

Hirviömäinen teurastus

Jos luulette, että tuskantäyteisen elämän läpi sinnitellyt kana sentään kuolee kivuttomasti, oletus on väärä. Kanojen tehoteurastusta voisi kutsua suorastaan hirviömäiseksi – ja mietipä sitä että Suomessa vuosittain noin 80 miljoonaa kanaa kuolee sen myötä. Broilereiden teurastusta toteutetaan ainakin täällä Suomessa kahdella eri tavalla. Toisessa teurastus alkaa hiilidioksiditainnutuksella: se on kivuliasta kanoille, sillä siitä tulee tukehtumisen tunne. Uskot varmaan, ettei tunnu järin mukavalta tukehtua, mutta sentään sen jälkeen ei tarvitse kärsiä. Kanat eivät nimittäin tainnuttuaan enää tunne sitä, kun kurkut viilletään auki ja elämä päästää lopullisesti irti. Tukehtumiskuolema siis, voisiko sanoa?

Toinen tapa on sähkötainnutus: kanat laitetaan roikkumaan koukuilla liukuhihnasta elävinä (ks. yläpuolen kuva), vielä tässä vaiheessa tainnuttamattomina. Huomioi, että kanan väärinpäin roikkumaan laittaminen ei ole sama asia kuin ihmisellä; kanoilla ei ole palleaa, joten sisäelimet painuvat sydäntä vasten, ja se sattuu. Ja no, sattuvathan nilkkoihin sidotut köydetkin, mutta se on pieni ongelma siinä vaiheessa, kun kana on liukumassa suoraan kohti kuoleman kitaa. Sähkötainnutus. Kanat kulkevat somasti liukuhihnaa pitkin vesialtaisiin, joihin heidän päänsä toivon mukaan uppoavat, ja tajunta katkeaa. Toivon mukaan nimenomaan, sillä tämä menetelmä ei ole mikään varmin onnistuvuudessaan, ja monet broilerit ovatkin vielä hengissä siinä vaiheessa, kun heidän kaulansa viilletään auki. Itse en haluaisi tätä ainakaan kokea, mites sinä?

Kaupan hyllyille, koteihin

Teurastuksen jälkeen kanan matka suuntaa kaupan hyllyille ja sieltä koteihin, jotka taitavatkin olla sen viimeinen pysäkki. Ehkä huomasitte, että tässä vaiheessa ”se” on jo hanakasti korvannut ”hänet” – elollinen olento on tehnyt muodonmuutoksen silkaksi ruoaksi. Sen alkuperää ei enää muisteta, kukaan ei yhteisessä ruokapöydässä kanapaistin äärellä enää kysele: ”Niin, mahtoikohan tällä kanalla olla siellä kanalassaan mukavat oltavat?” Liha verhotaan kaupoissakin tarkkaan, koristellaan värikkäin mainoksin, leikellään tunnistamattomaksi pikkuiseen muovirasiaan. Sen alkuperää ei muisteta, ei kysellä mistä se on tullut, halutaan unohtaa, unohdetaan, tyydyttäydytään unhoituksen katkeransuloiseen lohtuun.

Ihminen on harvinaisen hyvä unohtamaan. Harmi vain, että ongelma on siinä, että meidän pitäisi juuri muistaa. Muistaa se vaikea jalostusprosessi, kanojen kärsimys, pelko, ahdistus, kauhu tehotiloilla, tukehtuminen, kuolema, onneton elämä, luonnottomat kasvatusympäristöt, ne 70 miljardia kanaa, jotka kuolevat joka vuosi maailmalla vain, jotta ihminen saisi vatsantäytettä. Se kaikki meidän tulisi muistaa, kun nälkäisenä iskemme haarukkamme broilerinlihaan. Meidän tulisi kunnioittaa, meidän tulisi ajatella, meidän tulisi yrittää ratkoa tämä vääryys. Sen sijaan haluamme unohtaa.

Minä muistan. Ehkä sinäkin.

(Olen selvitellyt tätä postausta varten tietoja monesta eri lähteestä, mutta useat luvut ovat peräisin Oikeutta eläimille -sivustolta. Kannattaa muuten käydä tutustumassa kyseiseen paikkaan, jos kanojen ja ylipäätään eläinten oikeudet ja asema yhteiskunnassa kiinnostavat.)