Kuvia kanojen kesästä

Heips! Täällä se olisi – kauan kaivattu kuvapostaus! Tämä on ikään kuin kooste kanojen kesästä, eli kaikenlaisia kuvia tämän aurinkoisen vuodenajan varrelta (lineaariessa järjestyksessä, totta kai). Joo, tiedetään, kesä ei ole vielä ainakaan sään puolesta ohi… Mutta minulle se aika lailla on, kun koulut, harrastukset ja arki ovat alkaneet. Sitä paitsi pianhan on jo syyskuu, joten eikös tämä postaus sovi ihan hyvin tähänkin väliin? No joo, nauttikaa, ja toivottavasti kuvat ovat riittävän laadukkaita! 😅

 

Kesäkuu

Kesäkuussa en oikeastaan viettänyt kovin montaa päivää kotona, mutta siitä huolimatta sain räpsittyä jonkin verran kuvia potpottajistamme. Aivan kesäkuun alussa kanat pääsivät piiitkän odotuksen jälkeen vihdoinkin ojaan kuopimaan ja etsiskelivätkin matoja oikein antaumuksella. Alkukesäkuusta en sitten tiedäkään kovin paljon enempää, sillä vietin sen Englannissa – noh, uskoisin, että se kului hyvin matoisissa merkeissä. Juhannuksena taas tätimme tuli hoitamaan Susua, Sitrusta ja Minttua sillä aikaa kun olimme reissussa Pohjanmaalla. Sitten palasimmekin kotiin, ja vastaan löivät paahtavan kuumat helleaallot. Kanat vilvoittautuivat mutakylpien ja jäisiä marjoja popsien, ja otimmepahan heidät pariinkin otteeseen sisälle viilentymään ja pöyhimään höyheniään.

 


 

Heinäkuu

Heinäkuun vietimmekin suurelta osin kotosalla, ja näin ollen kanoillekin jäi kosolti aikaa. Kuukausi oli mukavasti sopivan lämpöinen, eikä kanoja tarvinnut sen kummemmin viilennellä. Kanat nauttivat kesästä, kävivät paljon ulkoilemassa ja saivat herkkuja, kuten salaattia ja jauhomatoja. Kun nukuimme teltassa, heräsimmekin usein aamu kuudelta kanojen vaativaan jauhomatopotpotukseen (ei sillä, ettenkö olisi sen jälkeen saanut unta vielä muutamaksi tunniksi.) Heinäkuussa suoritimme myös kanalan suursiivouksen, virkistimme kanojen aivonystyröitä älykkyystesteillä ja muutenkin puuhailimme heidän kanssaan. Loppuheinäkuusta kävimme vielä Itä-Suomessa, ja naapurimme tarjoutuivat hoitamaan kanoja siksi aikaa.

 

 

Elokuu

Koulujen alettua kanojen puuhia ei ole ehtinyt kytätä aamusta iltaan, mutta on heille iltapäivästä aina jäänyt rutkasti ulkoilutusaikaa. Olemme käyneet ulkoiluttamassa kanoja niin yksitellen kuin yhdessäkin ja tehneet agilityä erityisesti Mintun kanssa. Kesän tehdessä loppuaan illat ovat pidentyneet, ja näin ollen myös kanojen unirytmi muuttunut. Kesällä kanat olivat munintapesässään nukkumavalmiina puolen yön tienoilla, mutta nyt he kököttävät siellä jo iltayhdeksältä. Myös kuovintainto on hieman laantunut, sillä ojasta ei näytä löytyvän läheskään yhtä paljon sapuskaa kuin alkukesästä, jolloin kanat olivat suorastaan hulluna kuopimiseen. Noin viikko sitten elokuun helleaallot iskivät, ja olemmekin joutuneet viilentelemään kanoja muun muassa pyyhkeiden avulla. Kuka olisi uskonut, että vielä loppukesästäkin tulisi näin tukala?

 

(Mustarastaan poikanen, jonka löysimme pihaltamme loukkaantuneena ja veimme Korkeasaaren eläinsairaalaan. Oli vain pakko laittaa tähän, hahah.)

15 kommenttia

  1. Mahtava postaus! Oli kiva katsella kuvia kanojen kesästä:)! Toivottavasti se mustarastaan poikanen paranee! P.s Eka?!
    P.ss lähetä multa terkkuja Susulle,Sitrukselle ja Mintulle!

    Vastaa

  2. Sitrus ON keltainen. Mä en vieläkään käsitä sitä.
    Ihania hyvälaatuisia kuvia ja rakastin tuota, että kerroit alussa mitä sinä kuukautena tapahtui 😀 Mun muisti vaan ei toimi ja aloin miettiä, että missäköhän on sun mukaan Pohjanmaa ja Itä-Suomi, koska kiinnostaa tietää misä olit…
    Postaus oli vaan ihana, en mä osaa sanoa muuta xd Hienoja kuvia *meinasin just alkaa kirjoittaa nimeäsi* Fic! <3

    Vastaa

    1. No niin ON. Sä et vaan jotenkin tunnu pääsevän yli siitä. Mutta kiitos! 💛 Joo, mä kirjoitin aina siitä kuukaudesta alkuun, koska ajattelin, että muuten postaus saattaisi vaikuttaa vähän tyhjältä tai jotain. Ja miten niin, missä mun mukaan on Pohjanmaa? Hei haloo, me NÄHTIIN sillon, kun mä olin Pohjanmaalla!

      Vastaa

  3. Aww, kanoilla näyttä olevan ihana kesä! Ihania kuvia! <3 Varsinkin toi, missä Susu kököttää oksalla🖤🧡✨

    Vastaa

    1. Kiitos, joo, mäkin pidän siitä kuvasta tosi paljon! 💙🐓

      Vastaa

    1. Kiitos! Ehkä jossain vaiheessa tulee taas 🧡🫧

      Vastaa

  4. Aivann ihanii<3 Tosi hyvä postaus! LISÄÄ KUVAPOSTAUSII TÄNNE JA HETI! 🧡 Toi on kyl paras kuva kun Susu istuu tuolla puussa. Ja onks noi pinkki mustat häkit kanoille, ne on söpöi häkkejä? Mul alkaa ihan just koulu, sano terveisii Susulle, Sitrukselle ja Mintulle!💛 Ja se mustarastas, tsemppii sille toivottavasti se paranee!🤍

    Vastaa

    1. Kiitttiii 💙💙 Mäkin pidän siitä kuvasta. Ja siis noi pinkit häkit on oikeastaan tarkoitettu kaneille, mutta me kuljetetaan kanoja niissä. Toivotaan tosiaan, että se paranee <3

      Vastaa

  5. Okei mä kommentoin ihan kohta myös sun edelliseen postaukseen koska mun on pakko kommentoida jokaiseen postaukseen tai maailma kuolee tai jotain vielä hirveämpää. (Sori Anni, tossa ei ole yhtään pilkkuja :))
    Okei. Söpö postaus <3 Söpöjä kanteleita <3 Söpö mustarastas <3 Söpö Fic <3 Söpö kirsikkapuu <3 Söpö mehiläinen <3 Söpö lehmä <3 Söpö jauhelihakastike <3 Ällöttävät jauhomadot 🤮 (Okei sori mä en ole kovin järkevällä tuulella)
    💛💛💛

    Vastaa

    1. Okei, mä oon ehkä vähän väsynyt, koska aloin nauraa tälle ääneen 😂 Mutta joo, maailma TODELLAKIN kuolee, jos sä et kommentoi mun jokaiseen postaukseen, sä tiedät sen. Ja ihanaa, että mä olen sun mielestä söpö, säkin näytät vähän kanalta (hyvällä tavalla) 💙 Mut yks virhe sun kommentista löyty, sillä jauhomadot on söpöjäää <3333

      Vastaa

  6. Ihana! Kiva kuulla kesäkuulumisista, ja ööh… Okei, mäkään en ole kommenttituulella. Hienoja kuvia ja selkeä selostus 😀

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *